Zakk Wylde on Ozzy Osbournen soolobändin pitkäaikaisin kitaristi, joka on seissyt pimeyden prinssin rinnalla yhteensä ensin vuosina 1987-1992, sitten lyhyempiä jaksoja vuosina 1995 ja 1998, uudelleen 2001-2004, 2006-2009 ja taas vuodesta 2017 aina tähän päivään saakka. Vaikka Wylde kuuluukin Osbournen keikkabändiin, hänen soittoaan ei kuultu viime vuonna ilmestyneellä Ordinary Man -sooloalbumilla, vaan levyllä kitarat soitti tuottaja Andrew Watt.
Wyldelta kysyttiin tuoreessa Classic Rockin haastattelussa, harmittaako häntä ettei hän ole mukana Ozzyn levyllä, vaikka kuuluukin tämän livekokoonpanoon. Wylde vakuuttaa, ettei asia häiritse häntä ollenkaan vaan hän pääsee toteuttamaan itseään Black Label Society -yhtyeensä kanssa.
”Mielestäni hän ja Andrew Watt tekivät hyvää työtä. Enkä ole myöskään tulevalla levyllä [jota Osbourne ja Watt parhaillaan työstävät]. Ymmärrän kyllä, miksen ole studiossa heidän kanssaan. Ozz sanoi joskus, ettei halua olla Black Label Societyn laulaja: ’Sinulla on oma juttusi, joten tee sitä’. Ei minun tarvitse olla mukana kaikessa, mitä Ozz tekee”, Wylde sanoo ja lisää olevansa kuitenkin mukana kiertuekokoonpanossa, kun Osbourne pääsee taas jatkamaan kesken jäänyttä kiertuettaan.
”Olen aina hänen ja Sharonin (Osbourne, Ozzyn vaimo ja manageri) käytettävissä. Jos he soittavat ja pyytävät minua ruokkimaan heidän koiriaan kolmen päivän ajan… Teen sen.”
Viimeisin Ozzyn soololevy, jolla Wylde on mukana, on vuonna 2007 ilmestynyt Black Rain. Tätä levyä ovat seuranneet Scream vuonna 2010, jolla kitarassa oli Firewindin Gus G, sekä jo mainittu Ordinary Man.
Ozzy Osbournen on tarkoitus konsertoida Helsingin Hartwall-areenalla 17. helmikuuta 2022.