W.A.S.P. saapuu viime vuonna alkaneen Album One Alive! -maailmankiertueensa tiimoilta Suomeen tulevana syksynä. Kiertueella juhlistetaan yhtyeen vuonna 1984 julkaistua esikoispitkäsoittoa ja hittilevy tullaan kuulemaan keikoilla koko komeudessaan.
Blackie Lawlessin johtama ryhmä nähdään Oulun Tullisalissa perjantaina 17. lokakuuta, lauantaina 18. lokakuuta Helsingin Kulttuuritalolla ja Tampereen Tavara-asemalla sunnuntaina 19. lokakuuta. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen omissa lipunmyyntipisteissä perjantaina 31. tammikuuta kello 10.