Kaikki tietävät heavy metalin dinosaurukset, jotka täyttävät mammuttifestarit ja stadionit vuodesta toiseen. Harvemmin muistetaan niitä, jotka yrittivät kaikkensa, jäivät isompiensa varjoon ja jatkavat yhä.
1980-luvun alun Kaliforniassa oli plutoona bändejä, joiden unelmana oli valloittaa maailma. Eräässä losangelesilaisessa autotallissa mekkaloivat laulaja John Bush, rumpali Gonzo Sandoval, kitaristit Phil Sandoval ja Dave Prichard sekä basisti Joey Vera. Heillä oli bändi nimeltä Armored Saint.
– Me olimme erilaisia kuin RATT, Quite Riot tai Great White. Olimme kuunnelleet eurooppalaisia bändejä, varsinkin brittiläisiä. Yritimme emuloida sitä soundia Los Angelesiin, jonka skeneen emme oikein sopineet, John Bush muistelee.
Eurooppalaisvaikutteista metallia Kaliforniassa 1980-luvun alussa. Muuan Metallica teki samalla reseptillä itsestään megabändin, Armored Saint ei. Ironista on, että Bush kävi tunnetusti Metallican koelauluissa ennen kuin James Hetfield rohkaistui lopullisesti mikin eteen.
Armored Saintillä riitti kyllä yritystä.
– Teimme itse tuhansia flaijereita, joissa oli Daven piirtämiä kuvia. Promosimme bändiä joka paikassa. Pyysimme kavereita keikoillemme riehumaan. Kun muu jengi näki, että tyypit menivät sekaisin, reaktio levisi ja tulimme siitä tunnetuiksi, Bush luettelee.
Armored Saint vitsaili määrätietoisesti, että bändille napsahtaa levydiili isolta yhtiöltä ennen kuin plakkarissa on viittäkymmentäkään keikkaa. Vitsistä tuli totta, kun Chrysalis Records kiinnitti bändin vuonna 1984. Hiljalleen hymy hyytyi.
– Saimme managerin, keikkamyyjän ja levy-yhtiön taaksemme, mutta menetimme kontrollia. Asiat eivät enää edenneet yhtä sulavasti, kun kaikki ei ollut omissa käsissä.
Valitkaa thrash tai glam
Debyyttilevy March of the Saint ilmestyi vuonna 1984 ja poiki pienen hitin. Can U Deliverin video pyöri MTV:lläkin.
– Totta kai se oli mahtavaa aikaa. Teimme ensimmäistä rundiamme Quiet Riotin ja Whitesnaken kanssa. Olimme 21 ja soitimme upeissa keikkapaikoissa! Tajusimme, että olimme poikkeuksellisen onnekkaita.
Kakkoslevy Delirious Nomad ilmestyi vuonna 1985 ja teki selvää pesäeroa debyyttiin. Bush sanoo nauttivansa yhä levyn kapinallisesta hengestä, josta hän käyttää ilmaisua ”element of cool”.
Levyn jälkeen bändi kävi läpi ensimmäinen vakavan konfliktin, kun alkoholiin liiaksi mieltynyt Phil Sandoval piti potkia pois. Hänen paikkansa otti myöhemmin Jeff Duncan.
– Meillä oli aika lyhyt pinna Philin kanssa. Se oli vaikea päätös, koska kyse oli Gonzon veljestä. Gonzo ei varmaan koskaan täysin hyväksynyt sitä.
Raising Fear julkaistiin vuonna 1987 ja sisälsi jälleen uuden käänteen. Bush naureskelee, ettei tiedä, miksi alkoi yhtäkkiä laulaa huomattavasti korkeammalta kuin ennen.
– Välillä kuulostaa kuin olisin hengittänyt heliumia! Niitä biisejä on nykyään aika vaikea vetää livenä, mutta onhan siellä esimerkiksi Chemical Euphoria, joka on hieno kappale.
Raising Fear päätti Chrysalis-diilin, ja yhtye siirtyi Metal Bladen suojiin. 1980-luku oli ja meni, eikä Armored Saintistä tullutkaan meganimeä. Laulaja arvelee, ettei bändi ollut itsekään varma, mitä halusi saavuttaa. Aina voi jälkiviisastella.
– Muistan, kun mietimme tuottajaa March of the Saintille. Jossain vaiheessa keskustelimme Michael Wagenerista, mutta päädyimme sitten Michael James Jacksoniin, Bush sanoo hörähtäen.
Alusta saakka bändiä vaivannut sopeutumattomuus muodostui taakaksi.
– Amerikassahan oli selvä kahtiajako 1980-luvun puolivälistä eteenpäin. Joko bändit olivat glam rockia tai thrash metalia. Me emme olleet kumpaakaan. Soitimme rajummin kuin meikkaavat tukkabändit, mutta emme olleet yhtä raivokkaita kuin Metallica tai Slayer.
Kuolleen miehen kappaleet
Neljännen albumin kirjoitusvaiheessa Dave Prichard sairastui leukemiaan. Aggressiivinen sairaus vei miehen nopeasti. Prichard kuoli helmikuun viimeisenä vuonna 1990. John Bush muistaa kitaristin iloisena ja taiteellisena tyyppinä.
– Hänhän rakensi itse kitaransa ja oli ihan älytön soittaja! Hän otti Uli Jon Rothin ja Michael Schenkerin soittotyylin omakseen ja sotki siihen kalifornialaista letkeyttä.
Armored Saintille jäi kouraan levyllinen biisejä, joista noin 70 prosenttia oli säveltänyt kuollut mies. Ne biisit oli pakko äänittää. Syntyi Symbol of Salvation (1991), kirkkaasti bändin paras levy siihen mennessä.
– Suoraan sanoen en ollut varma, pitikö se levy tehdä. Joey ja Gonzo olivat ne, jotka ajoivat projektin läpi, Bush sanoo nyt.
Suru toimi voimana, jonka ansiosta bändin rima oli korkealla. Symbol of Salvationin syke on kestävää tekoa, vaikkei sekään ole täydellinen levy. Bush huomauttaa, että Armored Saint ei hänen mielestään ole tehnyt yhtään ehjää albumikokonaisuutta – pois lukien tietysti uusin Win Hands Down.
Symbol of Salvation vei bändin vielä kerran tien päälle, kurjin seurauksin.
– Meillä taisi olla vähän liian kovat odotukset. Tunteet olivat Daven takia pinnassa ja lähdimme kiertueelle pakettiautolla. Se oli raskas paikka. Hetken päästä sain tarjouksen liittyä Anthraxiin, ja siinä vaiheessa se tuntui erittäin hyvältä idealta, Bush muotoilee vaivaantuneena.
Vuosikymmenen hiljaisuus
Bushin 1990-luku kului Anthraxissa, eikä hän vilkuillut taakseen. Sound of White Noise (1993) oli hänen ensimmäinen taidonnäytteensä uudessa bändissä ja on yhä Anthraxin myydyin levy.
Vuosituhannen taitteessa Scott Ian ja Charlie Benante keksivät tehdä paluun vanhan sivuprojektinsa S.O.D:n kanssa. Bigger than the Devil julkaistiin vuonna 1999.
John Bush muisti, että hänelläkin oli joskus toinen bändi.
– En edes muista miten se meni, mutta minä ja Joey Vera pääsimme nopeasti samalle aaltopituudelle ja aloimme tehdä taas biisejä.
Revelation ilmestyi vuonna 2000 ja vei Armored Saintin keikoille. Vastaanotto oli varovaisen innostunutta, mutta kukaan ei odottanut, että bändi jatkaisi.
– Sehän oli pelkkä breikki Anthraxin kanssa. Palasimme tekemään We’ve Come for You Allin (2003), eikä Armored Saintin pysyvä paluu tuntunut silloin mahdolliselta.
Nod to the Old School -kokoelmapaketin (2001) jälkeen Armored Saint vajosi uneen vain herätäkseen taas.
John Bushin ja Anthraxin tiet erosivat maaliskuussa 2005, kun bändi päätti palata 1980-luvun kokoonpanoonsa. Ratkaisu sysäsi Anthraxin vuosia jatkuneeseen sekoilukierteeseen, jota Bush seurasi turvallisen välimatkan päästä.
Hän tosin palasi tyylikkäästi pelastamaan ex-bändinsä pulasta muutamalle keikalle vuonna 2009. Välit ovat edelleen kunnossa. Win Hands Downilla vierailee Scott Ianin vaimo Pearl Aday.
Armored Saintin kuudes levy La Raza ilmestyi vuonna 2010. Bush naureskelee, että levyä tehtiin etanan vauhdilla. Hänellä ei ollut Anthrax-potkujen jälkeen mikään kiire studioon.
– Minulla ja Joeylla on meneillään aika paljon kaikenlaista. Saatan esimerkiksi mennä hänen luokseen puoli yhdeksältä aamulla, heti kun olen heittänyt lapset kouluun. Sitten katsomme kelloa, että tunti aikaa tehdä lauluja, ei muuta kuin töihin.
La Raza tuntuu Win Hands Downin rinnalla välityöltä. John Bush tietää sen. Hän vain esittää vitsailevansa, kun nimittää Win Hands Downia ensimmäiseksi virheettömäksi Armored Saint -albumiksi.
Yltäkylläisyys ja nälänhätä
John Bushin äänessä on suunnatonta karismaa ja voimaa. Laulusoundin painavuutta lisäävät tarkkanäköiset ja viiltävät tekstit, jotka tuntuvat Win Hands Downilla terävöityneen entisestään.
– Joskus aiheet ovat hyvin henkilökohtaisia, kuten Muscle Memorylla tai In an Instantilla. Joskus saatan vetää vähän kieltä poskeen, kuten Up Yoursissa ja That Was Then, Way Back Whenissä. The Mess käsittelee tapaamme tuhota ympäristöä vähän samaan tapaan kuin La Raza, Bush pyörittelee.
Hän sanoo olevansa onnekas, koska tekstit syntyvät verraten nopeasti. Bushilla on 51-vuotiaana yhä kyky inspiroitua.
– En halua kuulostaa mahtipontiselta runkulta, mutta minun on oltava inspiroitunut, ennen kuin teen mitään! Armored Saint ei ole koskaan tehnyt järjettömiä määriä rahaa, joten meitä ei motivoi levyntekoon se, että joku meistä haluaa uuden talon tai auton. Teemme tätä oikeista syistä, Bush korostaa.
Armored Saint ei tietenkään tuo toimeentuloa kenellekään bändin jäsenistä. Bush on käyttänyt ääntään rahantekoon muun muassa Burger Kingin mainosäänenä, mutta bändi on eri asia.
– Armored Saint on alusta saakka ollut rahallisesti vaikeuksissa. Olisimme tietysti voineet tehdä alussa asioita vähän toisella tavalla, mutta hei, olimme 20-vuotiaita! Heti kun saimme Chrysalis-diilin, jokainen meistä marssi työpaikalleen, otti loparit ja haistatteli kaupan päälle, heh heh!
Ääninäyttelijämarkkinoilla on kova kilpailu, kuten kaikkialla muuallakin. Bush käyttää maailmanmenosta ilmaisua ”feast or famine”, herkuttele tai näe nälkää.
– Tietysti olisi siistiä, jos Armored Saint toisi meille elannon, mutta ei se taida olla oikein realistista – ellei Win Hands Downista tule valtavaa hittiä! En taida laskea sen varaan.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2015.