Ville Valo julkaisi VV-nimen alla Neon Noir -soolodebyyttinsä tammikuussa 2023, jonka jälkeen laulajan aika on kulunut pitkälti tien päällä. Tuoreessa Joe Materan haastattelussa Valo sanoo, että potentiaalista seuraavaa soololevyä joudutaan vielä odottamaan.
”Levy ilmestyi vuosi sitten, jonka jälkeen olemme tehneet 120 keikkaa ja edessä on vielä kolmisenkymmentä. Ne vievät nyt kaiken huomioni. Olen hyräillyt ja rämpytellyt jotain ideoita, mutten ole kunnolla keskittynyt asiaan, koska mielestäni se ei ole reilua kiertuetta kohtaan”, Valo toteaa.
”Minulle on hyvin vaikeaa elää samaan aikaan sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa. Kun [kiertue] on ohi, sitten annan mielikuvitukseni taas kukkia ja päästän itseni tavallaan ylikierroksille ja uuden musiikin ottaa vallan. Jos yritän sitä samaan aikaan kun olen kiertueella, aivoni eivät kykene siihen. En ole kovin hyvä multitaskaaja.”
Ville Valo kiertää kevään mittaan ensin Australiaa ja Uutta-Seelantia, sitten Eurooppaa ja Suomea. Valon soolobändeineen voi nähdä 19.4. Oulussa, 20.4. Seinäjoella, 21.4. Jyväskylässä, 23.4. Tampereella ja 24.4. Turussa.