Edellisestä Last of the Stories of Long Past Glories -levystänne on aikaa mukavat 15 vuotta. Miksi uuden albumin valmistuminen otti näin kauan?
– Siihen oli monia toisistaan riippumattomia syitä, rumpali Erkki Virta paljastaa.
– Sävelsimme biisit melko nopeasti debyytin jälkeen, varasimme studion ja aloimme katsella, kuka julkaisisi levyn. Julkaisuhalukkuutta löytyi monestakin suunnasta, maksuhalukkuutta ei niinkään. Äänitealan murros taisi olla jo kovassa vauhdissa kymmenisen vuotta sitten, mutta silloin sitä ei käsittänyt samalla tavalla kuin nyt.
– Kollektiivinen moraalimme hieman romahti, kun kävi selväksi, että kulut pitäisi kattaa itse. Äänitimme sitten rummut studiossa kesällä 2008 ja siirryimme ”kotistudioon” jatkamaan. Ja silloin alkaa nimittäin aikaa kulumaan!
– Myös [laulaja Tomi Joutsenen nykyinen pääbändi] Amorphis oli aktiivinen, ja heiltähän on ilmestynyt jotain kymmenen levyä sinä aikana, kun me olemme ähränneet tämän yhden parissa. Tuli siis motivaatio- ja aikatauluongelmia, ja sitten esiin nousi valmiiden sävellysten laadun kyseenalaistaminen.
– Kävimme kyllä soittamassa aina kun aikaa löytyi, teimme uusia biisejä ja keikkailimmekin toisinaan. Muutama vuosi sitten saimme lopulta kaikki raidat siinä määrin siedettävään muotoon, että pystyimme lähettämään koko homman miksattavaksi.
Löytyykö levyn sanoituksista jokin kantava konsepti?
– Joo, tavallaan. Olin aika kiinnostunut Aatamin ja Eevan tarinasta ja selailin joitain Raamatun kaanonin ulkopuolisia kirjoituksia, jotka käsittelivät tapahtumia Paratiisista karkotuksen jälkeen. The First Book of Adam and Eve kuvaa, miten vaivalloisesti elämä jatkuu puutarhan ulkopuolella. Aatami näyttäytyy melkoisena ruikuttajana, joka ottaa pienimmästäkin syystä hengen itseltään tai ainakin lyyhistyy makaamaan kuin kuollut. Aloin miettiä, miten Eeva jaksaisi katsella tuollaista touhua pidemmän päälle, vai jaksaisiko ollenkaan. Ainakaan hänen oletettu ”edeltäjänsä” Lilith tuskin olisi katsellut.
– Ekassa biisissä [Eterne] rakastavaiset lähtevät eri suuntiin jo Paratiisin portilla, ja vikassa biisissä [Ephemeral] Aatami viimein hyväksyy, että ei tule saamaan puolisoaan takaisin. Siinä välissä kuvaillaan heidän kohtaamisiaan ja yrityksiään selvittää suhdettaan. Samalla ”tarina” kulkee myös nykypäivässä ja peilaa kirjoittajan omaa elämää ja kokemuksia.
Teiltä löytyy väkevää soittotaustaa myös muista bändeistä. Onko Sinisthra jonkinlainen sivuprojekti, jota tehdään, kun aika antaa myöten?
– Tomin tekemiset useimmat tietävätkin, kitaristillamme [Markku Mäkinen] on Rottendawn ja minä olin toisen kitaristimme [Marko Välimäki] kanssa joitakin vuosia The Puritanissa ja olen sen jälkeen soittanut myös Opium Warlordsissa.
– Itse olen pitänyt Sinisthraa aina varsinaisena bändinäni, jossa pääsen tekemään ja toteuttamaan asioita kuten haluan. Olemme kuitenkin toimineet hyvin periodinomaisesti siitä lähtien, kun Tomi liittyi Amorphisiin, mikä lienee kaikille paras järjestely.
Jos ottaa mukaan Nevergreen-esiasteenne, bändillä on ikää 20 vuotta. Näetkö todennäköisenä, että Sinisthra on toiminnassa vielä vuonna 2040?
– No en. Tosin mitään estettä jatkamisellekaan ei ole, mikäli saamme aikaiseksi kappaleita, jotka koemme riittävän innostaviksi, ja saamme järjestettyä aikaa niiden valmiiksi saattamiseen ja äänittämiseen.
– Minusta on tuntunut jo pitkään, että meissä voisi olla paukkuja vielä yhden albumin tekemiseen, varsinkin kun tästä levystä ei tullut juuri lainkaan sellainen kuin olisimme toivoneet – vaikka tuskin siitä seuraavastakaan tulisi.
Julkaistu Infernossa 5/2020.