Uuden albuminsa julkaisseen Nightwishin jäsenet kertovat suhteestaan luontoon

Human :II: Nature -albumilla käsitellään ihmisyyttä, luontoa ja näiden välistä etääntynyttä suhdetta. Nightwishin jäsenet eivät ole toistaiseksi menettäneet yhteyttään luontoon.

09.04.2020

Ihmisen ja luonnon välinen suhde askarruttaa Nightwishia bändin uudella Human :II: Nature -albumilla, ja levyn toinen puolisko koostuukin peräti puolituntisesta täysin orkestroidusta oodista luonnolle.

Entä millainen on Nightwishin jäsenien oma suhde luontoon? Miten paljon se merkitsee heille. Millä tavalla he viettävät aikaa luonnossa kiireisien kiertueiden keskellä. Millainen vaikutus luonnolla on heihin.

Seuraavassa Marko Hietala, Floor Jansen, Troy Donockley, Emppu Vuorinen, Kai Hahto ja Tuomas Holopainen kertovat, miten he viettävät aikaa luonnossa, kun veri vetää pois kiertueiden ja kaupunkien pauhusta.

Marko: – Sanotaanko näin, että suhteeni luontoon on parempi kuin suhteeni ihmiseen, hahhah! Luonnosta voi sentään pitää täysin varauksetta.

– En ehdi viettää luonnossa niin paljon aikaa kuin haluaisin, mutta onneksi minulla on vastapainoksi elämässäni tällainen mahdollisuus, että takapihan ikkunasta voi tuijottaa suoraan savolaiseen järvimaisemaan.

– Varsinkin kun on tällä tavalla flunssassa, ja on pidettävä pientä itsekaranteenia yllä, niin kyllä minä valitsen minä päivänä tahansa elämän askeleen päässä metsästä kuin vastapäätä ikkunaa näkyvän kerrostalon seinän kaupungissa.

Floor: – Olen aina ollut luonnonläheinen ihminen. Olin jo lapsena utelias metsissä vaeltelija, ja halusin oppia kaiken mahdollisen ympäristöstä. Huolestuin jo tuolloin paljon ympäristöongelmista.

– Kun kasvoin vanhemmaksi, menetin osan tästä yhteydestä, koska muutin Hollannissa suureen kaupunkiin kauaksi luonnosta. Keskityin jopa liikaa uraani, ja kaikki se hektisyys sai minut unohtamaan hetkeksi juureni.

– Myöhemmin Suomeen ja sittemmin Ruotsiin asettuessani ymmärsin, että minun on ehdottomasti oltava luonnon ympäröimä. Tarvitsen sitä kuin happea jota hengitän. Se auttaa minua valtavasti pysymään tasapainossa. Varsinkin, kun maailmalla on tapana edetä koko ajan nopeutuvaa vauhtia eteenpäin.

– Kiertueet ovat usein yhtä kiirettä. Olen tuolloin jatkuvasti isojen ihmismäärien ympäröimänä, keikat tapahtuvat isoissa kaupungeissa ja se on niin hektistä, että vaikka nautinkin siitä aina sen hetken ajan, on minun kotiin päästyäni päästävä keskelle luontoa sen täydelliseen hiljaisuuteen.

– Ei olekaan mitään sattumaa, etten ole enää muuttanut takaisin Hollantiin, koska sille postimerkin kokoiselle alueelle on pakkautunut 17-18 miljoonaa ihmistä. Nyt Ruotsin maaseudulla asuessani olen löytänyt yhteyteni luontoon.

Troy: – En ole missään vaiheessa elämääni menettänyt yhteyttä luontoon.

– Ymmärsin jo varhain lapsena, että se sama happi jota hengitän keuhkoihini, on samaa happea joka pitää koko maailman elossa, ja sama aurinko joka saa minut hikoilemaan, paistaa myös toisella puolella maailmaa Saharassa.

– Haluan olla parhaani mukaan yksi osa tätä valtavaa yhtenäistä organismia sen sijaan, että käyttäisin luontoa hyväkseni siitä välittämättä. Oma kokemukseni on, että me kaikki olemme yhteydessä toisiamme, ja meidän tulisi kunnioittaa luontoa enemmän. Ihminen ei ole mikään ylivoimainen, tästä elämän kiertokulusta irrallinen olento.

– Luonto on minulle yhtä kuin elämä, ja täällä Englannin maaseudulla on hienoa irtaantua ympäröivästä maailmasta vaeltelemalla metsien ja kallioiden hiljaisuuteen.

Emppu: – Luonto on minulle se tasapainon toinen puoli, jota tarvitsen ihan ehdottomasti melkein päivittäin.

– Juuri ennen tätä tulimme perheen kanssa tuntikausien metsäretkeltä. Kävelimme luontopolkuja pitkin ja löysimme lemmikkieläinten hautausmaan, jota ei oltu merkitty mihinkään mitenkään karttaan. Siellähän tuli muuten eräskin Pet Cemetary leffa mieleen heti, joten pitääkin ottaa se tutkailuun tässä pian uudelleen!

– Nuorempana tuli aika paljon vaelleltua, ja vaikka sitä puolta ei enää samaan tapaan pystykään harrastamaan, niin kyllä minä pyrin aina tasaisesti päästä rauhoittumaan tuonne luonnon rauhaan.

Kai: – Kyllä siinä mieli lepää, kun koirien kanssa kotiovesta lähtiessä kestää viisi minuuttia, niin on ihan metsässä. Asumme reilut kaksi kilometriä Vaasan keskustasta vanhalla omakotitaloalueella, missä on luonto lähellä.

– Minulta löytyy jo pienestä pitäen niitä muistoja, kun olimme faijan kanssa Lapissa, ja hän herätti minut kuudelta aamulla kalastamaan Ylläsjärven maisemiin. Sellaisia hetkiä soisin ihan jokaisen kokevan.

– Luonto on siis ollut itsellä aina isossa roolissa ja se on sellainen paikka, mihin voi mennä oikeasti omien ajatuksien kanssa, mihin en todellakaan pysty kaupungissa.

– Jos vaikka vertaa siihen, kun olin juuri kymmenen päivää New Yorkissa sen metelin, hälytysajoneuvojen, ihmisten huudon ja tööttäyksien keskellä, niin kyllä se palautti taas sen tosiasian mieleen, että luonto on aika ainutlaatuinen asia, joka on myös helppoa pilata ja jonka hauraus on liian helppoa unohtaa.

Tuomas: – Minulla on ollut ihan pikkupojasta asti hyvin läheinen suhde luontoon, eikä se ole missään vaiheessa muuttunut. Ykkösharrastukseni ovat ehdottomasti kaikki ”outdoors hommat”, eli lenkkeily, kävely, sienestäminen, marjastaminen, vaeltaminen, kajakilla meno ja kaikki mikä liittyy ulkoiluun.

– Olen huomannut, että tulen ihan oikeasti fyysisesti sairaaksi, jos en pääse ihan säännöllisin väliajoin keskelle metsää. Se on elinehto itselleni. Onhan tästä asiasta ollut ihan tieteellisiä kokeitakin, että metsä erittää jotain entsyymejä ja hormoneja, jotka vaikuttavat ihmiseen jo ihan muutamissa tunneissa jotka vietät siellä siimeksessä.

– Kyllä minä sen itsekin huomaan, että jos vaikkapa ei biisinkirjoitus ihan lähde tai on jotain muuta karikkoa elämässä, niin kahdeksan tunnin metsäretken jälkeen on kummallisesti puhdistunut olo, ja musiikkiakin alkaa taas virrata.

Koko Nightwishin kuusikko ja lisäksi äänittäjä Tero Kinnunen kertovat uudesta Human :II: Nature -albumista pitkässä haastattelussa huhtikuun Infernossa, joka ilmestyy perjantaina 17.4.