Anima esittelee entistä melankolisemman ja synkemmän Noumenan. Mistä tämä tummuus kumpuaa?
– Elämästä ja kuolemasta. Muutamat viime vuodet ovat olleet minulle henkisesti hyvin raskaita, ja olen kokenut suunnattomasti pelkoa, ahdistusta, surua ja vihaa. Se heijastuu tekemääni musiikkiin, ja vedin muutkin biisintekijämme mukanani synkkyyksien syövereihin, kitaristi Ville Lamminaho myöntää.
– Pystyn käsittelemään tuntemuksia ja puhdistautumaan niistä kanavoimalla ne säveliin ja sanoihin. Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta Animan teko on avittanut kellojen tikitystä valtavasti henkisten haavojeni parantamisessa.
Levyltä tuntuu löytyvän aiempaa enemmän ”epämetallisia” sävyjä. Kuljitteko tähän suuntaan ihan tarkoituksella?
– Niitä sävyjä edustaa puhtaimmillaan päätöskappale Joutsen. Muutenhan meillä on aina ollut tunnelmaltaan hyvin erityyppisiä kappaleita, ja sinänsä mikä tahansa muu Animan biiseistä olisi voinut olla hyvin millä tahansa muulla albumilla.
– Jossain vaiheessa huomasimme, että meillä on valmiina levyllinen melankolisia ja kiireettömiä kappaleita, kun taas esimerkiksi Metsän vihan kaltaisia perinteisempiä melodeathbiisejä oli vain pari. Päätimme, että tehdään meille poikkeuksellisen yhtenäinen ja linjakas levy sen sijaan, että odottelisimme inspiraatiota nopeampiin biiseihin.
– Itse olen pitänyt eniten Noumenan melankolisesta puolesta ja halunnut tehdä tällaisen levyn. Anima heijastaa eniten omia musiikillisia mieltymyksiäni ja on ainakin tällä hetkellä omaan makuuni tuotantomme paras albumi.
– Suunta ei kuitenkaan ole pysyvä, vaan meillä on jo valmiina lähes levyllinen Noumenan vauhdikkaampaa puolta edustavia biisejä. Seuraava levy, joka kulkee työnimellä Mania, vedettäneen siis toiseen ääripäähän.
Bändiin on tullut uutta verta sitten Myrryksen (2017). Mitä kitaristi Markus Hirvonen on tuonut musiikkiinne?
– Markus tuli aikoinaan tuuraamaan minua keikoille, kun en henkilökohtaisten ongelmieni vuoksi kyennyt muutamaan vuoteen osallistumaan niille. Kun palasin keikoille, meillä oli edessämme päätös joko lopettaa yhteistyö Markuksen kanssa tai jatkaa kolmella kitaristilla. Päätös oli lopulta helppo.
– Animalla Markuksen panos kuuluu hänen kirjoittamansa Ajaton-biisin lisäksi ensisijaisesti kappaleiden monipuolistuneissa lauluissa sekä sovituksissa ja nyansseissa. Markus on tuottelias biisintekijä, ja seuraava kiekko tulee sisältämään useita hänen säveltämiään kappaleita. Markus on myös aikamoinen studiovelho ja äänittänyt suuren osan Animan kitaroista ja lauluista.
Sekä albumin että sen kappaleiden nimet ovat yksisanaisia. Onko tällä jokin merkitys?
– Biiseillämme on yleensä työnimi, ja tällä kertaa useimmat niistä olivat eläimiä. Saatto oli Vuohi, Murtuneet oli Ahma, Seula oli Kettu ja niin edelleen. Ne kappaleet, joilla oli jo virallinen nimi, olivat yksisanaisia. Tuntui hyvältä ajatukselta jatkaa samaa linjaa koko levyn läpi. Mitään erityisen syvällistä merkitystä sillä ei siis ole, mutta kappaleiden nimien yhtenäisyys korostaa Animan yhtenäisyyttä.
Minkälaisia tunteita vanhan tuotantonne kuuntelu herättää tänä päivänä?
– Kuuntelen sitä aika harvoin, mutta ensimmäisenä herää yleensä nostalgian tunteita ja levyt palauttavat mieleen asioita, jotka ovat olleet ajankohtaisia niiden teon aikoihin. Joskus yllätyn iloisesti kuunnellessani pitkästä aikaa jotain hyvää biisiä, jota en muistanut kunnolla.
– Jokainen albumi on oman aikansa kuva ja edustaa sitä, mitkä ratkaisut juuri sillä hetkellä tuntuivat parhailta – toki äänitystekniset ja muut mahdollisuudet ja rajoitukset huomioon ottaen. Siksi en juuri mieti, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin.
Julkaistu Infernossa 8/2020.