Soilwork on ottanut basisti Rasmus Ehrnbornin virallisesti osaksi miehistöään, yhtye tiedottaa. Ehrnborn on toiminut bändin keikkabasistina vuodesta 2019 ja oli mukana myös vuoden 2020 A Whisp of the Atlantic -ep:llä. Ehrnborn on myös mukana yhtyeen tulevalla levyllä, jota viimeistellään parhaillaan.
”Rasmus on maailmanluokan muusikko ja hänestä on tullut tärkeä jäsen. Emme malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, yhtye kommentoi.
”Minulle Soilworkin vakituiseksi jäseneksi tuleminen on toteutunut unelma, olenhan ollut jo monia vuosia bändin suuri fani. Heidän muusikkoutensa ja sävellystaitonsa ovat aivan toista maata ja nyt kun olen kiertänyt ja äänittänyt näiden jätkien kanssa, pidän heitä kaikkia läheisinä ystävinä. On kunnia olla osa Soilworkin seuraavaa lukua”, Ehrnborn itse kommentoi.