Red Fangilta kolmas albumi syksyllä

22.05.2013

Suomessa viime vuonna kahteenkin otteeseen käynyt Red Fang on paraikaa studiossa viimeistelemässä kolmatta albumiaan tuottaja Chris Funkin kanssa. Bändi kommentoi olevansa uudesta materiaalista hyperinnoissaan.

– Chris Funk on miltei amputoitu kahdesti. Yllätysvieraitakin on luvassa, tiedotteessa riemuitaan.

Levyn julkaisuajankohdaksi ilmoitetaan tässä vaiheessa epämääräinen ”syksy”. Bändi kiertää kesällä Eurooppaa, mutta ei ole tulossa ainakaan näillä näkymin Suomeen.

Massiivisten riffien voimaan luottavan yhtyeen aiempaan tuotantoon voi tutustua kätevästi bändin bandcamp-sivulla. Sekä debyytti Red Fang (2009) että kakkonen Murder the Mountains (2011) ovat siellä kokonaan kuunneltavissa.