Raskasta joulua -kiertueelle tulossa lisäkeikkoja kovan kysynnän vuoksi – myös uusia paikkakuntia otettu mukaan

Joensuu ja Lahti on lisätty kiertuekalenteriin.

09.11.2020

Raskasta joulua -kiertue toteutetaan tänäkin vuonna koronasta huolimatta. Perinteisen joulukiertueen fanit ovat ottaneet tiedon vastaan avosylin ja liput ovat liikkuneet vilkkaasti – useat konsertit ovatkin tätä kirjoittaessa jo loppuunmyytyjä. Kovan kysynnän vuoksi kiertuetta on kasvatettu lisäkeikoilla ja mukaan on otettu myös uusia paikkakuntia.

Jo aiemmin ilmoitetun Tampere-talon lisäkonsertin lisäksi myös Helsingin Hartwall-areenalla konsertoidaan kahdesti. Hartwallin lisäkeikka toteutetaan samana päivänä kuin jo loppuunmyyty iltakonsertti eli 19. joulukuuta. Lisäkonsertti alkaa kello 16. Uusina paikkakuntina mukaan tulevat Joensuu ja Lahti – Joensuu Areenalla konsertoidaan 15. joulukuuta ja Lahti Hallissa 16. joulukuuta. Uusien konserttien lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa ja Lippupisteessä alkaa keskiviikkona 11.11.

Alla päivitetty Raskasta joulua -kiertue vuosimallia 2020 sekä keikkakohtaiset solistit:

Pe 27.11.2020 Teatria, Oulu klo 20.00 – Noora Louhimo, Antony Parviainen, Pasi Rantanen ja JP Leppäluoto

La 28.11.2020 Isomäki Areena, Pori  klo 20.00 – Noora Louhimo, Antony Parviainen, Pasi Rantanen ja JP Leppäluoto

Pe 4.12.2020 Vaasan Sähköareena, Vaasa klo 20.00  – Noora Louhimo, Antti Railio, JP Leppäluoto ja Pasi Rantanen

La 5.12.2020 Logomo, Turku klo 20.00 – Antti Railio, JP Leppäluoto, Kimmo Blom ja Pasi Rantanen

La 12.12.2020 Seinäjoki Areena, Seinäjoki klo 20.00 – Marko Hietala, Antti Railio, Tuple Salmela ja Ville Tuomi   

Su 13.12.2020 Tampere-talo, Tampere
Klo 14.00 – Noora Louhimo, Ilja Jalkanen, Tommi Salmela ja Kimmo Blom
Klo 17.00 – Marko Hietala, Noora Louhimo, Ville Tuomi ja Antony Parviainen
Klo 20:00 – Marko Hietala, Noora Louhimo, Antti Railio ja Ville Tuomi (LOPPUUNMYYTY)

Pe 11.12.2020 Niiralan monttu, Kuopio klo 20.00 – Marko Hietala, Antony Parviainen, Tuple Salmela ja Ville Tuomi

Ti 15.12. 2020 Joensuu Areena, klo 20.00 – Marko Hietala, Noora Louhimo, Antti Railio ja Ilja Jalkanen    

Ke 16.12. 2020 Lahti Halli, klo 20.00 – Noora Louhimo, Tommi Salmela, Ilja Jalkanen ja Kimmo Blom

Pe 18.12.2020 Paviljonki, Wilhelm-Sali, Jyväskylä klo 20.00 – Marko Hietala, Antony Parviainen, Ilja Jalkanen ja Kimmo Blom

La 19.12.2020 Hartwall Arena Helsinki  
Klo 16.00 kaikki solistit
Klo 19.00. kaikki solistit (LOPPUUNMYYTY)