Melodista death metalia esittävän Arch Enemyn laulajattarena tutuksi tullut Alissa White-Gluz julkaisee ensimmäisen soololevynsä. Mielikuvituksellisesti nimetyn Alissa-projektin tarkoitus on tuoda esiin White-Gluzin monipuolisuutta artistina.
– Tämän projektin kautta pääsen toteuttamaan itseäni ilman mitään rajoitteita. Olen ottanut huomioon myös fanieni pyynnöt, enkä ole suinkaan unohtanut jatkuvia uteluita siitä, mahdanko laulaa joskus puhtaasti, Alissa kertoo.
– Levyllä kuullaan myös entisiä ja nykyisiä Arch Enemy -muusikoita, sekä monia muita mahtavia artisteja, joiden kanssa olen ollut lavalla elämäni aikana. Moni arvostamani artisti on pyytänyt minua laulamaan kanssaan, ja nyt on aika pyytää heidät mukaan minun maailmaani.
Parhaillaan työn alla olevalla levyllä on mukana porukkaa mm. aiemmin mainitusta Arch Enemystä, sekä Kamelotista ja Misfitsistä, joten kokoonpano vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kiekon julkaisee Napalm Records ensi vuoden puolella.
White-Gluzin pesti Arch Enemyssä säilyy lehdistötiedotteen mukaan ennallaan.