Siitä, kun Silentium julkaisi viimeksi albumin, on 12 pitkää vuotta. Se on lähes puolet vuonna 1995 perustetun jämsänkoskelaisbändin olemassaolosta.
– Vuodet pääsivät lipumaan eri elämiin toisaalla. Tarpeeksi monella bändin jäsenellä oli paljon oman elämänsä kannalta tärkeämpiä asioita kuin Silentium, synisti Sami Boman pohtii.
– Mielenkiinto elämiemme rinnalla kytenyttä bändiä kohtaan säilyi kuitenkin kaikki nopeasti vilahtaneet vuodet hyvin vahvana. Uuden musiikin luominen jatkui koko ajan, eikä missään vaiheessa käynyt mielessäkään, että tämä matka olisi ehkä loppuun katsottu.
Tämä on tietenkin puhdasta spekulointia, mutta miten erilainen Silentiumin kuudes albumi olisi, jos olisitte työstäneet sen pian Amorteanin (2008) jälkeen?
– Ainakaan se ei kuulostaisi tunnelmaltaan niin vapautuneelta ja häpeilemättömän paljastavalta kuin nyt, kun materiaali on saanut kypsyä tammitynnyrissä rauhassa todella pitkään. Kuitenkaan ei tunnu siltä, että olisimme hypänneet minkään vaiheen yli. Materiaalia on syntynyt vaihtelevalla tahdilla koko ajan, joten kaikista valinnoista on jäänyt vähintään jokin jälki, joka on kuultavissa uudella julkaisulla.
– Nyt meillä oli enemmän aikaa ja ehkä myös kykyä tehdä demoversiot paljon aiempaa viimeistellympään muotoon ja keräillä kaikkien näkemykset ja fiilikset kokeiluun, kitaristi Juha Lehtioksa täsmentää.
– Biisejä soitettiin uusiksi ihan vaan erilaisia tyylejä ja instrumentteja kokeillaksemme. Moni asia olisi varmasti toteutunut typistetymmässä muodossa, mikäli takaraivossa olisi jyskyttänyt aikataulun riittämättömyyden tuska.
Valintana sentimentaalisuus
Silentium on aina ollut vaikea lokeroitava, sillä vastaavaa bändiä ei ole, ja uusi albumi nostaa haasteen uudelle tasolle. Miten itse luonnehtisitte sitä mielenmaisemaa, jota Motiva maalailee?
– Ominaisimpia luonteenpiirteitä on mahtipontisena vyöryvän ja äärimmäisen hauraana kuiskivan musiikin sentimentaalinen vuoropuhelu. Monikerroksiset sävelkudokset, kaunis melodisuus ja välillä jopa agressiivinen melankolia, Sami pyörittelee.
– Mikään ei ole kiveen kirjoitettua, vaan kappaleet saattavat kääntyä joskus hyvin yllättäville poluille. Matkalle lähtiessä kuulijalla ei välttämättä ole mitään mahdollisuutta tietää mihin retki vie.
– Yhtenä yksityiskohtana olen erittäin iloinen siitä, että Motivalla on mukana Silentiumin alkuhämärää vahvasti määrittänyt viulu. Laaksosen Jani oli viimeksi mukana tekemässä Sufferion-albumia 2000-luvun alussa, ja nyt vanha viulistimme koristeli soitollaan kolme uuden levyn kappaletta.
Silentiumin historiasta löytyy albumeita, joilla maailmanluokan sävellysten voimaa ovat hälventäneet hieman kotikutoiset soundit. Motiva on toista maata. Nyt Silentiumin musiikki ja sen tuotanto ovat täydellisessä tasapainossa.
– Silentiumin musiikki on aina ollut miksauksellisesti erittäin haastavaa. Eri tasoja on jumalaton määrä, ja lopputulos on tuntunut lähes poikkeuksetta suhteellisen rajulta kompromissilta, Juha myöntää.
– Amorteanilla jopa vähennettiin tasoja tuotantovaiheessa, jotta eri asioita saatiin korostettua. Tällä kertaa emme juurikaan tinkineet sävellysten nyansseista, jotta lopputulos olisi helpompi niputtaa, vaan kipattiin pakka surutta miksaajan pöydälle ja väännettiin sitten lopputuloksen kelvollisuudesta.
– Jotain kertoo sekin, että Aksu Hanttu päätti ensimmäisen miksauksen jälkeen aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä. Uskomattoman hyvää työtä mies sitten tekikin. Tuloksena on parhaalta kuulostava albumimme ikinä.
Luonteikkuuden valinnat
Motiva kätkee vedellisten kansiensa sisälle tunteiden koko kirjon. Mitään ihmismielen valoista tai varjoista ei suljeta pois.
– Omien viisujen kohdalla täytyy myöntää, että tietty melankolia ja rauhattomuus on ollut leimallista läpi ajan. Jostain syystä mollivoittoinen musiikki on ollut itselleni aina läheisintä, Juha avaa.
– Genrellä ei oikeastaan ole minulle hirvittävästi merkitystä, jos musiikki vain onnistuu ruopaisemaan sielua. Ehkä omassa materiaalissanikin on ollut ja on aistittavissa pyrkimys kuohauttaa tunteita. Sen onnistuminen on kuulijoiden arvioitava itse
– Aloin miettiä taannoin, millaisia tunnetiloja itse aistin sävellyksistämme, ja jouduin ihmettelemään, etten oikein saa aiheesta kiinni, kunnes tajusin, ettei siitä ehkä voikaan saada, Sami sanoo.
– Kappaleilla ei ole tunnetiloja, niillä on luonne ja musiikillisen sisällön luomat raamit esittää se. Se on aina sekoitus lukuisia piirteitä; haurautta, lujuutta, herkkyyttä, voimaa, aggressiivisuutta, passiivisuutta, mitä ikinä keksittekään, ja näiden piirteiden suhteet muodostavat sen ”lopullisen” luonteen, jos näin voi sanoa.
Häikäisevimmilleen Silentium nousee Motivan pitkissä suurteoksissa Vortex ja Tide.
– Joskus jotkut yksittäiset pätkät tuntuvat olevan niin eeppisiä ja massiivisia, etteivät ne enää yksinkertaisesti mahdu lyhyemmän biisin raameihin vaan kasvavat niistä ulos, Sami kertoo.
– Näissä tilanteissa on hienoa antaa materiaalin viedä mihin se ikinä haluaa mennä sen kummemmin tiivistämättä, rajoittamatta tai kritisoimatta. Hyväksyä kaikki polveilu, kunhan ei päästä juonta jaarittelun puolelle.
Samin mukaan Vortex ja Tide vaativat useampien laulajien vuoropuhelua ja yhteistyötä.
– Löysimme onneksi Riinalle täydelliset kumppanit. Vortexiin saimme pariksi Jyväskylän Mike Pattonin, Tony Kaikkosen, ja Tideen todella kaunisäänisen Lars Eikindin ja agressiivisempaa ulosantia kaipaavia osia varten vanhan ystävämme Matti Aikion. Kun vielä kappaleita stemmoittaa koko levyn mitalla Helena Haaparanta, kappaleiden laulullinen rikkaus vetää täysin vertoja niiden soinnilliselle monitahoisuudelle.
Valitsen empatian
Motiva on teemoiltaan jopa aiempaa sakeammasta sydänverestä puristettua Silentiumia. Safer/Easier, Tide ja Shame vaikuttavat olevan tekstejä, jotka ovat peräisin joistain erittäin, erittäin todellisista paikoista ja tuntemuksista?
– Kaikki Motivan sanoitukset ovat jonkinlaisia tutkielmia siitä, minkälaiset tunteet, tavoitteet ja toiveet ovat ihmisten – minun ja muiden – valintojen takana. Siitä juontaa juurensa myös levyn nimi, laulaja Riina Rinkinen sanoo.
– Safer/Easier syntyi pohdinnasta, kuinka hyvät ihmiset päätyvät tekemään pahoja asioita, ja kuinka niitä täytyy ja voi selittää itselleen. Harvemmin kukaan päättää lapsena, että isona haluan satuttaa ihmisiä. Laulun tarina on fiktiivinen ja kertoo lapsuudenystävistä, jotka ovat päätyneet valon tuolle puolen. Toiselle heistä tehtyjen valintojen tarkastelu tuottaa ansaittua tuskaa ja asian käsittely eskaloituu äärimmäiselle tasolle.
– Shame on näistä lauluista henkilökohtaisin. Se on täysiverinen erobiisi ja ruotii säälimättä yksilön omaa vastuuta ihmissuhteiden hahmottamisessa ja hallinnassa. Peili ei ole aina kiva kaveri, mutta se on välttämätön, jos haluaa oppia omista käytösmalleistaan ja välttää samat sudenkuopat jatkossa. Optimistisuus on hieno piirre ihmisessä, mutta niin on myös realismi.
Henkilökohtaisten kulmien lisäksi Motiva peilailee myös ihmiskunnan laumana tekemiä valintoja.
– Tiden sanoitusten pontimena on pakolaisuus. Sanat on kirjoitettu jo ennen vuoden 2015 pakolaisaaltoa, josta esimerkiksi Martti Ahtisaari yritti meitä hyvissä ajoin varoitella, Riina paljastaa.
– Tuleva tilanne siis ahdisti jo ennen kuin se tapahtui, ja sanoitus kumpuaa siitä turhauttavasta voimattomuuden tunteesta, jota ainakin itse tunnen, kun seuraan usein tarkoituksellisen destruktiivisena näyttäytyvää maailmanpolitiikkaa.
– Ottamatta kantaa poliittisiin tai kulttuurillisiin kysymyksiin minusta on suorastaan musertavaa yrittää asettua sellaisen ihmisen asemaan, jonka täytyy yhtäkkiä olla kaikesta omasta ja vakaasta irti. Luopua niin kodista kuin turvallisuudesta ja sopeutua määrättömään epävarmuuteen. Sellaisen ihmisen, jonka täytyy yrittää hymyillä lapsilleen siitäkin huolimatta, että tämä hetki ja tulevaisuus näyttävät molemmat synkiltä, kenties jopa toivottomilta. Miltä se tuntuu? Miten siitä selviää? Mehän olemme sillä tavalla onnekkaita paskiaisia, että tuskin joudumme koskaan itse näihin kysymyksiin vastaamaan.
Näin monisävyisiä tekstejä ei voi tulkita läpilaulaen. Motivalla Riina Rinkinen onkin löytänyt itsestään ja äänestään niin koskettavia tasoja, että hänen eläytymisensä tuntuu sielussa saakka.
– Mielestäni vaikeudet oman olemassaolon hyväksymisessä – simppelisti sanottuna siis lamaannuttava masennus – kuuluvat hyvinkin selkeästi edellisellä albumillamme Amorteanilla. Se on aikansa kuva ja sellaisena arvokas, mutta ei suinkaan sitä, millaisena laulajana haluaisin tulla muistetuksi, Riina kertoo peittelemättömästi.
– Amorteania seurasi totaalinen ja täydellinen romahdus, joka vei minut suljetulle osastolle saakka. Varsin traumaattisena kokemaani ”hoitoa” ja sen päättymistä seurasi risteys, jossa tuli päättää hajotako lopullisesti atomeiksi vai rakentaa itsensä uudelleen. Valitsin jälkimmäisen.
– Minulle tämä tarkoitti kaikkien mielialalääkkeiden lopettamista sekä hitaan tuskallista ja polveilevaa polkua takaisin ihmisyyteen ja minuuteen. Väitän, että tämä taistelu ja sen mahdollistama kasvu kuuluu Motivalla sekä äänessä että tulkinnoissa. Tällä levyllä suhde laulun ja lyriikoiden välillä poikkeaa aiemmasta myös siten, että Vortexia lukuun ottamatta kaikki sanoitukset ovat minun kynästäni. Siten sidos tarinan ja musiikin välille syntyi luontevasti ja visio siitä, miltä laulujen tulisi kuulostaa ja tuntua, oli monin kohdin alusta saakka kirkas.
– On tietysti tärkeää, että laulaja osuu valittuihin nuotteihin, mutta sitäkin tärkeämpää on mielestäni tuntea tarina, jota on kertomassa ja pistää itsensä aidosti alttiiksi. Antaa itsestään ja olla pelottoman haavoittuvainen. Tähän ajatteluun nojaan nykyään entistäkin enemmän.
Julkaistu Infernossa 7/2020.