Iron Maiden -nokkamies Bruce Dickinson julkaisi viime vuonna uuden sooloalbumin The Mandrake Projectin. Levyä kypsyteltiin pitkään ja hartaasti, sillä edellisestä sooloalbuminsa (Tyranny of Souls) oli ehtinyt vierähtää jo 19 vuotta. Laulajan soolotuotannon ystäviä hemmoteltiinkin paitsi uudella pitkäsoitolla myös levyn tiimoilta tehdyllä kiertueella, jonka merkeissä Dickinson orkestereineen nähtiin myös Helsingin Kulttuuritalolla viime kesäkuussa.
Ja nyt kun Dickinson on taas saanut soolouransa uuteen vauhtiin, ei laulaja aio jarrutella, vaikka pääbändi Iron Maiden lähteekin toukokuussa pitkälle ensi vuoteen ulottuvalle 50-vuotisjuhlakiertueelle (jonka tiimoilta hevijätti esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 16.6.). Elokuussa julkaistaan The Mandrake Projectin kylkiäisenä tehdyn 12-osaisen sarjakuvan neljä ensimmäistä osaa yhteen kokoava kirja – ja kustantaja Z2 Comicsin tekemässä Instagram Livessä laulaja kertoi, että uutta musiikkiakin on tarkoitus saada ulos hyvinkin piakkoin.
”The Mandrake Projectille on totta kai tulossa jatko-osa The House Band of Hell -orkesterini kanssa. Hauskaa kyllä, olin tänään studiossa tutkimassa potentiaalista paikkaa, jossa nauhoittaa uusi levy. Se on jännittävää”, Dickinson totesi.
Lue myös: Unohtumaton ilta – raportti ja kuvat Bruce Dickinsonin Helsingin-keikalta
Lue myös: Bruce Dickinson julkaisi soolokiertueella kuvatun musiikkivideon
Sitä odotellessa Dickinson kiertää Iron Maidenin kesäkeikkojen jälkeen loppukesästä ja alkusyksystä soolobändinsä kanssa Pohjois-Amerikkaa. Ennen kiertuetta julkaistaan myös uusittu versio Dickinsonin toisesta sooloalbumista, vuoden 1994 Balls to Picassosta. Tämä tulee Dickinsonin mukaan vaikuttamaan myös tulevan kiertueen settilistoihin.
”Täysin remiksattu ja uudistettu painos, johon on lisätty uusia osia, orkestraatioita, jousi- ja torvisektioita, tulee mielestäni joskus keskikesällä, eli se ilmestyy samoihin aikoihin kun me lähdemme tien päälle”, Dickinson tuumaa.
”Aiomme myös soittaa Mandrakelta juttuja, joita emme soittaneet Euroopassa. Kuten Shadow of the Gods, joka taitaa olla levyn kuunnelluin biisi ainakin Youtubessa. Ja onhan se siisti biisi, joten sitä aiomme ainakin soittaa.”
Lue myös: ”En halua löytää itseäni turruttavien rutiinien keskeltä” – haastattelussa Bruce Dickinson