Helsinkiläinen Oceanhoarse julkaisee 5. kesäkuuta ensimmäisen pitkäsoittonsa, joka on poikkeuksellisesti alkuvuoden Euroopan-kiertueella äänitetty livealbumi studiolevyn sijaan. Äänityksestä vastasi Nightwishin livemiksaajana mainetta niittänyt Kimmo Ahola ja miksauksesta Tuomas Wäinölä. Nyt levyltä on julkaistu dynaaminen singlemaistiainen The Damage, jonka voit kuunnella tuosta alapuolelta.
”Pidin alun perinkin The Damagen vuoristoratamaisesta dramatiikasta sekä yllätyksellisyydestä. Amsterdamissa koettu hurmos yleisössä sekä myös lavalla sai minut vakuuttumaan paitsi kappaleesta itsestään myös meille sopivimmasta tavasta äänittää – livenä kone vaan käy yksinkertaisesti kovemmilla kierroksilla!” rumpali Oskari Niemi toteaa.