Ne Obliviscaris -laulaja jättää viikonloppuna Suomesta alkavan kiertueen väliin henkilökohtaisista syistä

Yhtye on kiinnittänyt tuuraajaksi Black Crown Initiate -solistin.

04.05.2023

Australialainen Ne Obliviscaris aloittaa Euroopan-kiertueensa perjantaina 5.5. Helsingin Tavastia-klubilta. Helsingin-keikkaa seuraa vielä esiintyminen Tampereen Klubilla lauantaina 6.5., jonka jälkeen matka jatkuu kohti Norjaa.

Nyt yhtye on tiedottanut, että nokkamies Marc ”Xenoyr” Campbell joutuu jättämään kiertueen väliin henkilökohtaisiin syihin vedoten. Hänen tilallaan nähdään Black Crown Initiate -laulaja James Dorton.

”Xenin elämässä on tapahtunut paljon asioita viime aikoina eikä hän valitettavasti ole siinä pisteessä terveytensä ja muiden asioiden suhteen, että hän pystyisi kiertämään ja esiintymään bändin kanssa tällä hetkellä. Olemme yhdessä odottaneet tätä kiertuetta neljä vuotta, joten tämä on todella iso pettymys Xenille ja meille muille. Mutta totta kai veljemme terveys ja hyvinvointi ovat etusijalla”, yhtye tiedottaa.