”Musiikkibisnes ja sen vaatimukset imivät meistä kaiken motivaation” – Everture lyö pillit pussiin, julkaisi viimeisen ep:n

Ulkopuoliset tekijät ja paineet saivat yhtyeen lopettamaan toimintansa.

17.10.2024

Emerge-debyyttipitkäsoitollaan Suomen virallisen listan sijalle 31. noussut, Music Finlandin viestiartistijalostamoon päässyt Everture on julkaissut viisi biisiä käsittävän Worth Dying For -ep:n ja tiedottaa sen jäävän samalla yhtyeen viimeiseksi julkaisuksi.

”Olemme tehneet hurjat määrät töitä tämän yhtyeen eteen jo vuosien ajan, tarkoituksenamme tehdä musiikkia ilman kompromisseja. Samalla sosiaalisen median sisällöntuotantovaatimukset ovat nousseet jopa musiikin tekovaatimuksia suuremmaksi. Emme ole kokeneet itseämme somevaikuttajien rooliin sopiviksi, ja koimme jatkuvana stressin aiheena sen, että tämä oli itse musiikkia tärkeämpää. Tarkasti suunniteltujen ja hyvin toteutettujen somekampanjoiden jälkeen olimme aina ihan lopussa, ja samalla olisi pitänyt olla luovuutta ja energiaa biisien tekoon. Musiikin teko on mahtavaa, mutta musiikkibisnes ja sen vaatimukset imivät meistä lopulta kaiken motivaation, ja lopulta bändin pyörittäminen alkoi aiheuttaa työuupumusta muistuttavia oireita. Lopulta hyvätkään asiat tai saavutukset ei tuntuneet enää miltään”, yhtye perustelee lopettamispäätöstään.

Worth Dying For koostuu biiseistä, joita aloitimme äänittämään toista albumiamme varten. Näitä viittä biisiä työstettiin usean vuoden ajan, mutta kovasta yrityksestä huolimatta emme saaneet täyttä albumikokonaisuutta rakennettua. Ep:n nimi viittaa ulkopuolisiin tekijöihin, jotka johtivat lopulta bändin keskeyttämiseen.”