Slipknot-leirissä tapahtuu jotain kummia. Ensin yhtye, joka soitti viime perjantaina 3.11. vuoden viimeisen keikkansa Meksikossa, julkaisi some-kanavissaan tiedotteen, jossa se kertoi erottaneensa rumpali Jay Weinbergin bändistä ”luovista syistä” ja koska ”bändi kehittyy”. Hieman myöhemmin kyseinen tiedotus kuitenkin poistettiin kaikista yhtyeen some-kanavista. Asiasta ehdittiin kuitenkin jo uutisoida maailmalla ja julkaisusta löytyy myös kuvakaappauksia (alla) todisteeksi.
Weinberg, 33, liittyi bändiin vuonna 2014 vuotta aiemmin erotetun alkuperäisrumpali Joey Jordisonin tilalle. Weinberg, joka on Bruce Springsteenin The E Street Bandissa soittavan rumpali Max Weinbergin poika, oli mukana kolmella viimeisimmällä Slipknotin levyllä; .5: The Gray Chapterilla (2014), We Are Not Your Kindilla (2019) sekä The End, So Farilla (2022). Viime vuonna Modern Drummer -lehden lukijat äänestivät Jay Weinbergin vuoden parhaaksi metallirumpaliksi.