Metallijumala Rob Halford vieraili In This Momentin uudella musiikkivideolla

Halfordin Rob pappina. Miksipä ei?

27.04.2018

Modernia metallia soittava In This Moment julkaisi viimeisimmän levynsä Ritualin hieman vajaa vuosi sitten.

Albumin vierailijoihin kuului Judas Priestin laulajana elämäntyönsä tehnyt Rob Halford, jonka ääntä kuullaan selkeästi Billy Idolin suuntaan nyökkäävässä Black Wedding -kappaleessa.

”Nauhoitimme itse asiassa kappaleen ensin, eli meillä oli kaikki valmiina, kunnes hän tuli mukaan myöhemmin ja lisäsi oman osansa keitokseen, laulajatar Maria Brink kertoi Halfordin vierailusta.

”Olimme kuitenkin kuvailleet hänelle jo aiemmin, miltä haluamme kappaleen kuulostavan”.

Kaiken hyvän lisäksi Halford esiintyy myös uunituoreella Black Wedding -musiikkivideolla.