Metallica järjestää erikoisen tempauksen – haluaa fanien verta

Tempaus toteutetaan yhteistyössä Punaisen Ristin kanssa.

08.04.2025

Hevijätti Metallica, yhtyeen hyväntekeväisyyssäätiö All Within My Hands ja Yhdysvaltain Punainen Risti järjestävät yhteistyössä tempauksen, jossa bändin fanit voivat kevään ja kesän Amerikan-kiertueen yhteydessä luovuttaa verta. Palkkioksi verenluovutuksesta saa eksklusiivisen t-paidan.

”Punainen Risti arvostaa suuresti, että Metallica auttaa täydentämään verivarastoja. Bändi ja heidän säätiönsä ovat sitoutuneet tekemään jokaisesta kiertuepaikasta paremman paikan ja fanien avustuksella auttavat pelastamaan henkiä”, Punaisen Ristin edustaja Darren Irby kiittelee.

Metallica on jo pitkään tehnyt hyväntekeväisyyttä lahjoittamalla keikoista saatuja lipputuloja jollekin paikalliselle toimijalle. Esimerkiksi vuonna 2018 yhtye lahjoitti Helsingin-keikkojensa yhteydessä 25 000 euroa Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle, vuonna 2019 55 000 Hope ry:lle ja vuonna 2024 40 000 euroa sekä Hope ry:lle että Ensi- ja turvakotien liitolle.

Lue myös: Upea temppu Metallicalta! Lahjoitti suuren summan suomalaiseen hyväntekeväisyyteen

Lue myös: Metallica teki upean teon: keräsi miljoona dollaria Ukrainalle

Lue myös: Metallican hyväntekeväisyyssäätiö lahjoitti 350 000 dollaria koronaviruksen vastaiseen taisteluun