Muun muassa suosittuja Marvelin ja DC:n elokuvia sekä sarjoja (Guardians of the Galaxy -elokuvat, The Suicide Squad, Peacemaker) ohjannut ja tuottanut James Gunn tunnetaan suurena suomalaisen rockmusiikin ystävänä. Hän on muun muassa ujuttanut Peacemaker-sarjan soundtrackille Hanoi Rocksia, Reckless Lovea ja Santa Cruzia, sekä Korpiklaania Creature Commandos -sarjaan.
Viime viikonloppuna Michael Monroe esiintyi sooloyhtyeineen legendaarisessa Whisky a Go Go -yökerhossa (jossa lavalle nousi myös Guns N’ Rosesin Slash) ja yleisön joukossa oli myös Gunn. Ohjaaja-tuottaja käytti myös tilaisuuden hyväksi ja pääsi tapaamaan Monroeta kasvokkain. Gunn jakoi kohtaamisesta kuvan sosiaalisessa mediassa ja kirjoitti saatteeksi pelkkää ylistystä.
Lue myös: Video: Slash kapusi lauteille Michael Monroen Whisky a Go Go -keikalla
”Minulla oli kunnia tavata yksi sankareistani Michael Monroe ja nähdä hänet esiintymässä”, Gunn kirjoittaa ja kertoo ottaneensa mukaan myös Peacemakerin sekä tulevan Superman-elokuvan näyttelijöitä.
”Michael on ollut jo lukioajoistani saakka yksi suosikkirokkareistani koko maailmassa niin soolona kuin Hanoi Rocksin laulajana. Rakastan häntä yhtä paljon kuin Peacemaker. Michaelin laulamasta 11th Street Kids -kappaleesta onkin tullut nimitys Peacemakerin läheiselle porukalle.”
”Jos teillä vain on mahdollisuus päästä näkemään Michael ja hänen bändinsä livenä, suosittelen sitä vahvasti. Tulette kokemaan maagista glamin ja punkin kakooniaa, jollaista ette ole koskaan aiemmin kokeneet. Rock ’n’ rollia parhaimmillaan.”
Lue myös: Tästä rock n’ rollissa on kysymys – Demolition 23 Lutakossa
Lue myös: Korpiklaanin musiikkia kuullaan James Gunnin odotetussa uudessa sarjassa