Venäjäksi laulava kotimainen raskasmetalliyhtye KYPCK on pitänyt vuosia hiljaiseloa, mutta nyt asiaan tulee muutos. Yhtye on tänään julkaissut ensimmäisen singlen 18. elokuuta ilmestyvältä uudelta Prestupleniya protiv chelovechestva -pitkäsoitoltaan (vapaasti suomennettuna ”rikokset ihmisyyttä vastaan”) ja se tottelee nimeä Kreshchenie v Novosibirske eli ”loppiainen Novosibirskissä”.
”Näitä biisejä on hiottu ja muhittu pitkään, läpi erikoisten aikojen. Viimeisimpänä turbulenssina iski Venäjän invaasio Ukrainaan ja sota, millä on tietysti vaikutuksensa meidänkin tekemisiin, niin nykyisiin kuin tuleviin. Levyn kansitaide on kokonaisuudessaan koottu Ukrainan kansalaisten sekä kansainvälisten sotareportterien ottamista kuvista, ja kyllähän levyn myötä ajankohtaisia terveisiä itään lähtee muutenkin”, kommentoi kitaristi Sami Lopakka.
”Sodan rytinässä bändikin jäi tällaisena kulttuurisena erikoistapauksena ikään kuin jyrän alle. Se tässä on kuitenkin koko ajan mielessä, että meidän huolet on hyvin pieniä – samaan aikaan muutama tuhat kilometriä etelämpänä siviiliväestökin on tulen alla.”
”Musiikillisesti kierroslukuja on koneessa nostettu, ja tahti on kauttaaltaan rivakampaa kuin aiemmilla KYPCK-levyillä. Meille leimallinen raskaus, haikeus ja ruoste ovat kuitenkin edelleen aivan keskeisiä elementtejä. Bändi on erittäin tyytyväinen lopputulokseen, biisit ovat kestäneet läpi vuosien hiomisen ja rusikoinnin. Minusta tämä saattaa olla jopa koko katalogimme vahvin kiekko.”