Cradle of Filthissä ei ole koskaan ollut kyse black metalista tai siitä, että bändi haluaisi olla jonkin vanhan koulukunnan säännöstön mukainen patsasteluyhtye, joka tekee mahdollisimman äärimmäistä metallia.
Viimeistään vuosituhannen taitteessa oli tullut selväksi, että Dani Filthin visiona oli tehdä Cradle of Filthistä paljon enemmän kuin vain bändi. Sen saattoi huomata jo yläasteilla, kun Cradle of Filth -paidoissa liikkuneet, voimakkaasti meikanneet teinit löysivät bändistä gootahtavaa eskapismia, joka tarjosi jotain aivan muuta kuin reaalimaailma.
Dani Filthin mukaan se oli bändin maalina jo ensimmäisen albuminsa julkaisun aikaan.
– Halusin, että Cradle of Filthistä tulee niin iso bändi kuin tällä musiikilla vain suinkin on mahdollista, Dani sanoo myhäillen, mutta lisää, että puhuu yhtyeen ainoana alkuperäisenä jäsenenä vain omasta puolestaan.
– Jo 70-luvulla bändit kuten KISS tekivät mitä halusivat, mutta he olivat kuin brändi. He osoittivat, ettei bändin tarvitse olla vain viihdettä ja ilmiö tai sitten vakavasti otettavaa musiikkia tekevä yhtye. He olivat, ja ovat yhä, molempia.
– Mitä Cradle of Filthiin tulee, olen aina sanonut rakastavani musiikkia, joka on isoa ja kaikkialla. Kaikki se kuvasto, jota käytämme levyillämme, on paljon muutakin kuin vain musiikkia. Se on jotain, mikä herättää niin voimakkaita mielikuvia, että se pitää voida nähdä, tuntea, maistaa ja haistaa yhtä lailla kuin kuulla.
– Olemme tehneet tätä vuosikymmeniä. Tiedätkö mitä? Me soitamme äärimmäistä metallia kaikkialla maailmassa ja suurilla areenoilla, ja meillä on kuulijakunta, jonka elämäntapana on Cradle of Filth. Sen ansiosta voimme tehdä juuri sellaista musiikkia ja oheistuotteita kuin tahdomme. Mitä muuta bändi voisi haluta?
Ei suurta valaistumista
Dani Filth, 48, voi olla lavalla irvokas goottivampyyri, mutta puhuessaan bändistään hän juttelee syvällä brittiaksentilla sellaisella tarkkuudella ja niin analyyttisella sävyllä, ettei hän voisi erota enempää siitä, millaiseksi hänet mielletään.
Täydellisenä esimerkkinä tästä Dani tarttuu pieneen yksityiskohtaan, kun totean Cradle of Filthin täyttävän 30 vuotta.
– Suunnittelen bändin kolmikymppisiä The Principle of Evil Made Flesh -debyyttimme [1994] mukaan, koska koen ajan laskumme käynnistyneen siitä, kun julkaisimme ensimmäisen levymme, Dani sanoo.
– Kolmikymppisenä ihminen hyväksyy sen, ettei hän oikeastaan tiedä mistään asioista yhtään mitään. Samassa iässä se, mitä haluaa elämällään tehdä, saattaa kirkastua ainakin jonkin verran. Me olemme tehneet tätä nyt 12… ei vaan 13 albumin verran, ja alamme vasta olla jyvällä siitä, mihin kaikkeen Cradle of Filth pystyy.
– Tunnenko itseni vanhaksi? Ainoastaan fyysisesti silloin tällöin! Se on onneksi vain hidaste eikä este. Kun teen Cradle of Filthiä, olen yhä raivostuttavan innostunut kaikesta, mitä levyillemme pistämme.
Vaikkei kolmenkympin kriisiä ole näkyvillä, Dani kertoo bändinsä uuden Existence Is Futile -albumin heijastelevan teemoja, jotka voisivat liittyä sellaiseen.
– Albumin keskiössä on olemassaolon tuskaa, tuntemattoman pelkoa, epätietoisuutta kohtalosta ja kauhua kaikkeuden mahdottomuudesta. Se sanelee elämän tarkoituksen olevan se, ettei elämällä ole tarkoitusta.
– Se ei ole täysin nihilistinen albumi. Jossain raa’an toteavuuden keskellä sarastaa pilkahdus toivoa. Se ei kuitenkaan anna minkäänlaisia vastauksia. Ei mitään suurta suunnitelmaa siitä, miten voisimme antaa elämällemme arvon. Se vain käy näitä kysymyksiä läpi muutamista Cradle of Filth -henkisistä näkökulmista.
– Itse en ole löytänyt tähänkään päivään mennessä minkäänlaista valaistumista elämäni suhteen, ja niin kauan kuin en koe sellaista, niin ei tule tapahtumaan myöskään Cradle of Filthin maailmassa. Sen sijaan aion syleillä sitä vähäistä elämää, jota koen juuri nyt. Niin tekevät myös Existence Is Futilen hahmot.
Maailma tulessa
Uuden levyn kuvastoa pohdiskellessaan Dani kertoo silmiensä avautuneen Cryptoriana – The Seductiveness of Decay -albumin (2017) kiertueilla.
– Olimme tien päällä yhtä soittoa yli kolmen vuoden ajan. Kiersimme kaikkialla Etelä-Amerikasta Uuteen-Seelantiin ja Japaniin, ja siinä samalla Eurooppaa ja Amerikkaa etu- ja takaperin, Dani luettelee.
– Sanotaan niin, että näin ja koin näiden matkojen aikana aika paljon sitä kaaosta, jossa maailma makaa tällä hetkellä. Maailma on muuttunut paljon siitä, kun kiersimme sitä vuosikymmeniä sitten. Helvetti, se on muuttunut paljon siitä, kun olimme vastaavilla kiertueilla neljä tai viisi vuotta viimeisintä aiemmin. Jotain on tapahtunut.
– Kutsukaa niitä maailmanlopun ennusmerkeiksi tai miksi ikinä haluatte, mutta maailma oli tulessa jo ennen kuin pandemia tuli, ja tämä kulkutauti saattoi olla jopa enemmän siunaus kuin kirous, koska se rauhoitti tilannetta.
– Cradle of Filth ei ole kantaa ottava tai varsinkaan poliittinen bändi, ei todellakaan, mutta kaikki se, mitä ympärillämme tapahtuu juuri nyt, heijastuu aivan varmasti siihen, millaisina esitämme albumiemme tarinoiden hahmot. Mytologiamme on yhä sitä kieroa goottiromantiikkaa kuin aiemminkin, mutta ehkä hyppysellisellä realismia.
Tilanne sai Danin ja Cradle of Filthin kirjoittamaan tunnin mittaisen albumin, joka kurottelee bändin historian kaikkiin suuntiin – niin pitkälle, että albumin genre on yksinkertaisesti Cradle of Filth.
– Tämä albumi on täynnä niin erilaisia yksilöitä, että arvuuttelin itsekin hetken, sopivatko ne edes samalle levylle. Jo alkupään Necromantic Fantasies ja Crawling King Chaos voisivat olla ihan eri albumeilta, ja yllätyin siitä, miten hyvin ne istuivat joukkoon, kun ne kulkivat läpi äänitysten ja soundien valinnan.
– Olemme eläneet aikoja, jolloin yritimme tehdä mahdollisimman Cradle of Filthin kuuloisia levyjä, mutta niistä ei tullut sitä. Nyt emme yritä mitään, ja absurdia kyllä, Existence kuulostaa sataprosenttisesti meiltä.
Pysyvyyttä sirkuksessa
Vaikka Cradle of Filth on toiminut pitkään, julkaissut kymmeniä tunteja tavaramerkkimetalliaan ja muuttanut kokoonpanoaan jatkuvasti, sen tai Dani Filthin ideat eivät ole vielä lopussa.
– Tietäisitpä, miten moni on kysynyt minulta vuosien varrella, milloin kasvan aikuiseksi, lopetan rockhommat ja lakkaan tekemästä hölmöjä goottikauhualbumeita yksi toisen perään, Dani hymähtää.
– Olen kyllä ollut tilanteessa, että olen epäillyt tämän kaiken mielekkyyttä itsekin. Aallonpohja tuli vastaan noin seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten, kun senaikainen kokoonpanomme oli ajettu täysin loppuun. Minusta alkoi tuntua, ettei kukaan muu kuin minä itse kestä tässä kyydissä tai jaksa omistautua bändille.
– Käänteentekevä hetki oli co-headliner-kiertueemme Yhdysvalloissa Behemothin kanssa. Eräs entinen kitaristimme ei halunnut lähteä rundille, koska hän ei pitänyt Behemothia minään. Hän ei nähnyt mitään järkeä siinä, että ylipäänsä kiertäisimme Yhdysvalloissa. Siinä vaiheessa tiesin, että meidän on keksittävä itsemme uudelleen.
– Nauroin jo muutaman kerran itselleni, että onkohan omassa päässäni vikaa, kun teen tätä yhä. Sitten aloin löytää oikean tyypin toisensa perään. Daniel [Firth, basso], Richard [Shaw, kitara] ja Marek [Smerda, kitara] tulivat mukaan. He olivat täynnä intoa ja vimmaa tehdä helvetillisen hyvää Cradle of Filthiä. Sitten en epäillyt enää mitään.
– Nyt olemme tehneet yhdessä kolme albumia. Vihdoinkin kokoonpano, jolla on jatkuvuutta. Vihdoinkin minun ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin oleelliseen. Siihen, miten Cradle of Filth voi yhä ylittää visionsa.
Dani nostaa esimerkiksi tulevan keikan, jonka bändi aikoo soittaa Lontoon Roundhousessa.
– Siitä tulee levyjulkkarikeikka ja halloweenmessu, jonka tuotanto ylittää kaiken, mitä olemme ikinä tehneet. Se tulee olemaan tulta, tappuraa, jäätä, sähköä ja verta. Mukana on kaikenlaisia muitakin esiintyjiä kuin vain me muusikot. Kun näette kaikki ne tulensyöksijät ja tanssijat, tiedätte mistä Cradle of Filthin konseptissa todella on kyse.
– Tämä porukka on saanut mielikuvitukseni lentämään ihan uudella tavalla. Minusta tuntuu, etten ole aiemmin ymmärtänyt kaikkia Cradle of Filthin mahdollisuuksia, kun minun on pitänyt lähinnä selvittää ihmissuhdedraamoja.
Kysyntää ja tarjontaa
Kun kurkistaa Cradle of Filthin virallisen verkkokaupan valikoimaa ja näkee, mitä kaikkea bändin visuaalisuus on poikinut, tulee harvinaisen selväksi, ettei bändiltä puutu mielikuvitusta.
Levyt, vaatteet, kangasmerkit, astiat ja pinssit ovat saaneet rinnalleen kokonaisen sarjan tarkoin harkittuja sarjakuvia, figuureja ja asukokonaisuuksia. Myös Cradle of Filth -tee ja -alkoholijuomat ovat löytäneet ostajansa.
– Olen huomannut, että mitä enemmän jotain luomustaan vaalii, sitä enemmän sen ostajat vaalivat sitä, Dani sanoo.
– Juuri nyt, tämän keskustelun aikana, olisin voinut ladata 50 albumia netistä, eikä se tuntuisi miltään. Jos me taas voimme kehittää Cradle of Filthin hengessä tuotteita, jotka tuntuvat niin aidoilta, että niitä haluaa kantaa mukanaan muutosta toiseen ja ne muistuttavat kuulijaa jostain tietystä fiiliksestä, voit olla varma, että teemme niitä.
– Suunnittelimme ensimmäisen oluemme, ja se revittiin käsistä. Siksi niitä on tulossa kaksi lisää. Julkaisemme pian myös kaksi Cradle of Filth -giniä. Sarjakuvatarinoillemme on tulossa jatkoa. Figuurien ohella on tilausta ihan oikeille leluille, jotka eivät ole vain koristeita, vaan lasten leikkejä varten, voitko uskoa?
– Oli kyseessä sitten tee, korumallisto tai vaikka meikkisarja, mitä hullumpi idea on, sitä enemmän fanit tuntuvat siitä innostuvan. Sarjakuvan kaltaiset itsestään selvät, itselleni todella innostavat jutut ovat luku sinänsä, mutta olen huomannut, että kunhan Cradle of Filthin parissa uskaltaa hieman kokeilla, se kyllä kiinnostaa.
– Jonkun silmissä tämä on itsensä myymistä ja niin epämetallista hapatusta kuin olla voi. Minä en koe asiaa niin. Näen sen siten, että fanit haluavat elää Cradle of Filthiä, ja me annamme heille mahdollisuuden siihen.
Dani nauraa ja kutsuu virnuillen itseään paholaisen kaupparatsuksi, jonka on vain pitänyt keksiä keinoja selviytyä muuttuneella alalla.
– Tosiasia on, että fyysisten levyjemme myynti laski vuosien 2000 ja 2010 välillä puolella ja on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana taas puolella siitä, joten levymyynnillä ei enää elä.
– Taiteen arvo on muuttunut. Nykyään on postimerkinkokoisia, merkityksettömiä levynkansia. Siihen tuleen ei voi jäädä makaamaan ja voivotella. Tilanteeseen on sopeuduttava ja keksittävä tapoja selviytyä. Mietin, mikä innosti minua nuorena, kun tongin tuhansia albumeita levykaupassa. Halusin saada levyistä irti jotain sellaista, mitä kukaan muu ei tarjoa. Se olo oli huiman jännittynyt. Yritän keksiä keinoja, joilla tarjota tuota tunnetta.
– Meillä on yhä tuollaisia faneja. Aivan uskomattomia faneja. Tyyppejä, jotka hankkivat levyn useana kappaleena ja tilaavat aina jotain muuta siinä samalla. Otan sen aina korvaamattomana osoituksena kunnioituksesta. Siitä, että ihmiset haluavat vielä kokea elämyksiä ja pitää käsissään jotain konkreettista. Me jatkamme sen tarjoamista.
Julkaistu Infernossa 9/2021.