Kamelot-rumpali Alex Landenburg ja Mentalist-kitaristi Peter Moog kyllästyivät siihen, miten nykyiset suoratoistopalvelut maksavat striimauksista artisteille epäreilusti ja epätasapainoisesti. Niinpä kaksikko päätti pistää oman suoratoistopalvelun, jonka pääpaino on rock- ja metallimusiikissa.
Rokk-palvelun luvataan maksavan artisteille kuuntelusta 2-3 kertaa enemmän rojalteja muihin suoratoistopalveluihin verrattuna. Lisäksi kuuntelija voi halutessaan tukea suosikkiartistiaan osoittamalla 10% tilausmaksustaan suoraan kyseiselle artistille. Eikä Rokk tyydy olemaan pelkkä suoratoistopalvelu, vaan Rokkpedia-osio toimii tietopankkina, josta löytyy kaikki mahdollinen informaatio diskografioista kokoonpanomuutosten kautta soittokamoihin.
Rokk on tarkoitus polkaista käyntiin Euroopassa ja Isossa-Britanniassa alkuvuodesta 2024. Suunnitelmissa on laajentaa palvelua Amerikkaan, Japaniin ja Australiaan vielä ensimmäisen toimintavuoden aikana. Projektia tukemaan on perustettu rahoituskampanja, johon osallistuvat pääsevät kokeilemaan palvelua jo ennen varsinaista julkaisemista.