Heavy metal -legenda Judas Priestin entinen rumpali Les Binks on kuollut 73-vuotiaana. Yhtye kertoi suru-uutisesta sosiaalisessa mediassa.
”Hänen soittonsa oli ensiluokkaista ja osoitti ainutlaatuista tekniikkaa, soittotajua, tyyliä ja tarkkuutta. Kiitos Les”, yhtye muisti some-kirjoituksessaan.
James Leslie Binks liittyi Judas Priestin riveihin vuonna 1977, kun yhtye suuntasi uransa ensimmäiselle Amerikan-kiertueelle. Binks oli mukana vuonna 1978 ilmestyneillä Priest-levyillä Stained Class ja Killing Machine sekä seuraavana vuonna ilmestyneellä Unleashed in the East -livealbumilla, ja hänet on merkitty klassikkokappale Beyond the Realms of Deathin tekijätietoihin. Binks erosi yhtyeestä 1979, koska koki olevansa vain palkattu sessiomuusikko eikä varsinaisesti yhtyeen jäsen.
Ennen Priestiä Binks soitti muun muassa Eric Burdonin (The Animals, War) kanssa, Deep Purple -basisti Roger Gloverin The Butterfly Ball and the Grasshopper’s Feast -albumilla (1974) sekä popyhtye Fancyssä, jonka Feel Good -kappaletta on sämplätty monien toimesta (muun muassa Beastie Boysin 3-Minute Rule -kappaleessa).
Priestin jälkeen Binks soitti muun muassa Axis-yhtyeessä, Lionheartissa yhdessä Dennis Strattonin (ex-Iron Maiden) ja Jess Coxin (ex-Tygers of Pan Tang) kanssa, Tytanissa sekä monissa coverbändeissä.
Binks oli yksi Judas Priest -muusikoista, jotka nimettiin mukaan Rock & Roll Hall of Fameen vuonna 2022.