Kun Valtameri ovella -kappale julkaistiin viime elokuussa, kuuntelin sen heti ja ällistyin jälleen, miten syvää ja laadukasta Saran musiikki on.
Sen jälkeen ilmestyi Anhedonia ja Hyvästi kapteeni. Hallava-albumille vievä singletrilogia oli koossa.
– Valtameri ovella taisi olla eka biisi joka valmistui. Aika usein homma on mennyt niin, että se biisi, joka on ensimmäisenä valmis, on myös se, mikä tuntuu loogiselta ja hyvältä julkaista ensimmäisenä, Joa Korhonen kertoo.
Kahden abstraktimman raidan jälkeen julkaistu Hyvästi kapteeni on Korhoselle hyvin henkilökohtainen kappale, mikä ei ole Saran tuotannossa mitenkään uusi piirre.
Se keinuttaa meitä ajassa -levyn (2012) Synkimmät pilvet on ollut minullekin, oman äitini lapsena syövälle menettäneelle, vaikea kappale käsiteltäväksi. Itkusta ei meinaa tulla loppua vieläkään, mutta kappale on hoivannut ja jopa parantanut.
Hyvästi kapteeni on tehty yhtä suurista tunteista. Miten ihmeessä tällaisia biisejä on mahdollista esittää livenä?
– Kun mä kirjoitin tätä biisiä ja lauloin demoversioita, siinä tuli kieltämättä mieleen, että miten mä pystyn siihen. Mutta sitten kun sitä toistaa ja toistaa, laulaa treeneissä ja studiossa, siihen tulee vähän erilainen suhde. On muuta ajateltavaa, esimerkiksi se, että saa kitaroinnin ja laulun toimimaan synkassa ja niin edelleen.
Merkkipaaluja ja sekoamisia
Hallava on Saran kymmenes albumi, ja bändi täyttää tänä vuonna kolmekymmentä. Kunnioitettava rajapyykki, johon Korhonen itse suhtautuu hieman huvittuneestikin.
– Onhan tässä tullut kaikenlaista ajateltua… Että eikö kymmenenkään levyä ole tarpeeksi! Jos ei kymmenellä levyllä lähde kunnolla, niin sitten ei lähde, saatana, koskaan, Korhonen hymähtää.
Hieman vakavammin on kiinnostavaa, millaisia tuntemuksia uusi musiikki kirvoittaa niissä, jotka ovat seuranneet yhtyettä vuosikymmenet.
– Tosi usein kuulee sitä, että nyt ollaan palattu johonkin. Että on palattu vaikka Kromin [2002] tai He kutsuivat luokseen -levyn [2006] fiiliksiin. Sitä on mielenkiintoista seurata. Mulle itselleni kasikieliset kitarat ja matalat vireet tuntuu ihan uudelta jutulta, mutta ei ne välttämättä välity yleisölle niin dramaattisena muutoksena.
Korhonen sanoo, että pitkä ura on tuonut tiettyä varmuutta jatkuvuudesta. Vaikka koskaan ei voi olla varma, milloin inspiraatio ehtyy, ainakin toistaiseksi se on aina palannut luovan puristuksen jälkeen. Niin nytkin.
– Nyt alkaa jo tulla uusia biisi-ideoita, mitä tallennan puhelimeen ja pyörittelen mielessäni.
Valistunut kuulija voi bongata Hallava-levyltä Sleep Token -vaikutteita. Korhonen kertoo, että hän onkin seonnut bändiin pahemmin kuin mihinkään muuhun vuosikausiin.
– Joku random-ihminen kommentoi mulle jossain, että Sleep Token on Brittien Sara. Sehän oli sitten pakko tarkistaa, että mikä homma. Aluksi ajattelin vain, että ihan ok musaa. Ne maskit tuntui hölmöiltä, ne oli jotenkin ihan eri maailmasta… Se ei auennut ihan heti, mutta niin se vain lopulta hiipi ihon alle.
Korhonen on käynyt katsomassa bändiä kaksi kertaa Saksassa ja kerran Ilosaarirockissa. Vielä hän ei kuitenkaan ole alkanut luonnostella fiktiivistä Sara-lorea. 30 vuotta bändiuraa – eiköhän siinä ole lorea kerrakseen.
Studio on aina studio
Hallava äänitettiin Jyväskylässä Electrix Fox -studiolla ja sen tuotti Tuomas Kokko.
Sara on tehnyt albumeja omaehtoisesti omin päin yli kymmenen vuotta, mutta nyt palattiin Korhosen aloitteesta vanhaan menetelmään. Jokainen voi miettiä, miten erilaista on mennä tuottajan kanssa studioon kuin äänittää kotona muiden askareiden lomassa silloin kun ehtii.
– Kyllä siitä puhuttiin bändin sisällä pitkään, että huvittaisi taas päästä ihan studioon tekemään. Ja kyllä se myös kuuluu lopputuloksesta, että se on tehty kunnon studiossa. Varsinkin rummuista sen huomaa.
Korhonen kertoo suorittaneensa soundivertailua edellislevy Pimeyteen (2022).
– Siinä huomasi, että Pimeys on aika purkissa. Tällä levyllä kuulee bändin soinnin eri tavalla.
Tuomas Kokkoa ehdotti tuottajaksi management, eikä hän ollut Korhoselle ennalta tuttu mies. Paitsi että oli sittenkin.
– Tuli puheeksi, että ollaanko me koskaan nähty, ja Tuomas sanoi, että itse asiassa mä oon ollut sun luona yötä. Kävi ilmi, että hän soitti aikoinaan kitaraa Purity-yhtyeessä, ja se taas kävi keikalla Vaasan Club 25:ssa, kun minä olin siellä työharjoittelussa. Osa porukasta oli tullut sitten meille.
Tuottajana Kokko oli Korhosen mielestä täsmälleen sitä mitä bändi tarvitsi. Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että nimenomaan Korhonen on ollut se, joka on tehnyt muutaman viime levyn konkreettisesti omin päin.
– Sitä vaan nyt kaipasi, että joku tulee ronkkimaan biisejä. Sinne tuli paljon pieniä asioita, mitä ei olisi tullut itse ajatelleeksi.
Laadun ainesosat
Saran toiminta on sekä levyllä että livenä erittäin elegantin ja mietityn oloista. Estetiikka on tunnistettavaa ja hyvin laadukasta, sointi ja tunnelma vahvaa ja syvää, kokonaisuus kerta kaikkiaan vastaansanomaton.
Bändi ei pelkää käyttää teknologiaa. Sara oli varmaan ensimmäinen bändi, jonka keikoilla näin aikoinaan videoprojektioita, ja nyt Valtameri ovella -kappaleen musiikkivideo tehtiin tekoälyavusteisesti.
– Jengi kuvittelee, että painetaan nappia ja tekoäly tekee videon, mutta ei se ihan niin mennyt, Korhonen hymyilee.
– Tekoälyllä sai luotua muutaman sekunnin klippejä, raakamateriaalia, joista tuli joko käyttökelpoisia tai ei. Niitä klippejä oli lopulta aika paljon.
Sara henkilöityy vahvasti Korhoseen, mutta hän korostaa, että kyseessä on bändi, jossa asiat tehdään yhdessä. Hiljattain yhtye kävi läpi suuren muutoksenkin, kun Andreas Bäcklund jäi sivuun ja rumpuihin tuli Rami Rissa.
Mutta onko Korhonen lopulta se, joka varmistaa, että Saran rima pysyy korkealla?
– Kyllä mä yritän olla. Mulle on esimerkiksi tärkeää, että kun mennään keikalle ja tehdään soundcheckiä ja muuta, se tehdään tehokkaasti ja ammattimaisesti. Kukaan ei jaksa katsella sellaista pyörimistä.
– Tietenkin myös visuaalinen puoli on tärkeä. Meillä on onneksi ollut aina tosi hyviä valomiehiä toteuttamassa visiota. En mä vaan tyrkkää jotain videomatskua niille kouraan, vaan ne itse muokkaa sitä ja kokeilee, miten se toimisi parhaiten.
Julkaistu Infernossa 1/2025.