Hitaasti, raskaasti ja mahtipontisesti – haastattelussa Susperia-kytkyinen Abyssic

Norjalaisen Abyssicin historiikissa vilisee äärimetalliskenestä tuttuja nimiä. Ihme kyllä, eeppistä hautajaisdoomia veivaavan bändin ensimmäinen levy on paljon enemmän kuin tekijämiesten jämäprojekti.

27.03.2016

Abyssicin muusikoilta löytyy historiaa muiden muassa Borknagarista, Old Man’s Childista ja tietysti Susperiasta, jossa vaikuttaa puolet bändin miehistöstä. Abyssiciä voisikin erehtyä luulemaan edellisen levynsä vuonna 2009 julkaisseen Susperian sivuraiteeksi, mutta kyseessä on täysin omillaan kulkeva yhtye, jonka aika koitti viimein ikävien tapahtumien vuoksi.

– [Susperian entinen laulaja] Athera sai sydänkohtauksen 2008, ja bänditoiminta pysähtyi tuolloin oikeastaan täysin. Minulla oli aikaa tehdä omia juttujani ja sain parissa vuodessa paljon musiikkia aikaiseksi, laulaja-kitaristi-basisti Håkon ”Memnock” Didricksen kertoo.

– Tunsin kuitenkin, että jotain puuttuu. Jonkin ajan kuluttua sain André Aaslien [koskettimet, basso ja laulu] mukaan sovittamaan sinfonisia juttuja, ja kun kappaleet saivat viimein lopullisen muotonsa, Abyssic rupesi kuulostamaan oikealta yhtyeeltä.

Teidät tunnetaan hieman energisemmän ja nopeamman musiikin parista. Miksi päätitte tehdä tällä kertaa näin hitaan ja raskaan levyn?

– Minä ja Elvorn [kitara] rakastamme hautajaisdoomia, joten oli täysin luontevaa pyytää mies mukaan. Hän on itse asiassa soittanut melodista doomia joskus vuonna 1995 entisen Dimmu Borgir -miehen Mustisin kanssa! No, kuitenkin, koska molemmat pidämme hitaista riffeistä, oli aika laittaa luovuutemme yhteen, ja olen todella onnellinen, että saimme aikaiseksi myös albumin.

Levyn meno ei ole kovinkaan pirteää. Voisitko avata hieman sen teemoja…

– Sanoitukset kertovat lapsia hyväksikäyttäneestä papista. Pappi luulee pysyvänsä turvassa piiloutuessaan luostariinsa, mutta paholainen haluaa hänen sielunsa ja löytää hänet kerta toisensa jälkeen. Papin täytyy tunnustaa paholaiselle tekonsa, eikä hän enää tiedä, mikä kokemuksista on totta ja mikä tarua. Lopulta hän kuolee ja kärsii ikuisessa helvetissä… kunnes herää ja tajuaa kaiken olleen pelkkää unta. Vai oliko sittenkään?

Kappaleenne voi hajottaa karkeasti kahteen kerrokseen: metallinen peruspohja ja sen päällä vellovat orkestraatiot. Kuinka helppoa tai vaikeaa tällaisten biisien kasaaminen on?

– Minä ja Elvorn kirjoitamme aluksi metallijutut. Sen jälkeen kirjoitan orkestraatiot, jotka lähetän Andrélle, joka lisää niihin omat juttunsa, hajottaa homman osiin ja sovittaa biisit uusiksi. Sen jälkeen hiomme niitä niin kauan, että kaikki ovat tyytyväisiä. Prosessi voi kestää muutamasta päivästä useisiin viikkoihin, mutta se on aina yhtä tuskallinen, koska olemme todella tarkkoja yksityiskohdista.

Mikä on suhteenne niin sanottuun oikeaan klassiseen musiikkiin?

– On sanottava, että en ole kuunnellut juurikaan sinfonista metallia – ei siksi, ettenkö pitäisi siitä, vaan koska en halua kopioida alitajuisesti muiden tekemisiä. Kuuntelen mieluummin Griegiä, Bachia ja Beethovenia, jotka ovat suuria inspiraationlähteitä minulle. En voi kuvitella voimakkaampaa ja tunteikkaampaa musiikkia kuin klassinen. On aika varmaa, että myös meidän musiikkimme on menossa jatkossa mahtipontisempaan suuntaan.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2016.