Hexvessel aloittaa Polar Veil -kiertueen toisen osuuden 22.2. Jyväskylän Lutakosta, josta alkaa esiintymisrupeama kotimaisen metallijätti Insomniumin kanssa. Tämän jälkeen bändikaksikko suuntaa keikkabussinsa Tampereelle, Turkuun, Joensuuhun, Lahteen, Helsinkiin ja Seinäjoelle. Katso tarkempi kiertueaikataulu artikkelin lopusta. Liput keikoille ovat myynnissä keikkapaikkojen lipunmyyntipisteissä.
Kotimaan esiintymisten jälkeen Hexvesselin matka jatkuu kansainvälisille estradeille. Klubikeikkojen lisäksi yhtye nähdään muun muassa Celestial Darkness Festivalilla Lontoossa maaliskuussa ja huhtikuussa vuorossa on kaksi keikkaa arvostetulla Roadburn Festivalilla, jossa Hexvessel esittää Polar Veil -albumin kokonaisuudessaan sekä yhtyeen nokkamiehen Mat McNerneyn tapahtumaa varten tilatun teoksen Music for Gloaming: A Nocturne.
Syyskuussa ilmestynyt Polar Veil sai todella hyvän vastaanoton nousten muun muassa kärkipäähän sekä Infernon että toverilehtemme Soundin kriitikkojen vuosilistauksissa. Albumin vinyylit ovat myös liikkuneet siihen malliin, että Svart Records julkaisee levystä toisen vinyylipainoksen 1. maaliskuuta.
Hexvessel ja Insomnium kiertävät alkukeväästä Suomea seuraavasti:
22/02/2024 – FI Jyväskylä Lutakko
23/02/2024 – FI Tampere Tullikamarin Pakkahuone
24/02/2024 – FI Turku Logomon Teatro
01/03/2024 – FI Joensuu Kerubi
02/03/2024 – FI Lahti Möysän Musaklubi
08/03/2024 – FI Helsinki Vanha Ylioppilastalo
09/03/2024 – FI Seinäjoki Rytmikorjaamo