Helleenit helvetistä ovat pian täällä – Jim Mutilatorin Yoth Iria julkaisi biisin ja musiikkivideon tulevalta levyltään

Kreikkalaisen black metalin konkari yhtyeineen julkaisee toisen studioalbuminsa ensi kuussa.

26.10.2024

Black metalia kahdeksankymmentäluvulta saakka soittanut Jim Mutilator on julkaisemassa yhtyeensä Yoth Irian kanssa toista albumiaan. Tulevan kokopitkän nimi on Blazing Inferno ja se ilmestyy marraskuun 8. päivä. Sen julkaisijana toimii Edged Circle Productions ja kappalelista on tämän näköinen:

  1. Blazing Inferno
  2. But Fear Not
  3. In the Tongue of Birds
  4. Rites of Blood and Ice
  5. Purgatory Revolution
  6. Mornings of the One Thousand Golds
  7. Our Father Rode Again His Ride
  8. We Call Upon the Elements

Herra Mutilator on ollut perustamassa sekä Rotting Christia että Varathronia, mutta koska näiden jäljiltä maailma oli edelleen turhan puhtoinen, hän ponnisti vuonna 2019 maailmaan vielä kolmannen black metal -bändin, jonka edesottamuksista saamme nyt nauttia tuoreen singlen ja musiikkivideon verran.

Alla olevan In the Tongue of Birds -videon on ohjannut, kuvannut ja editoinut Bob Katsionis.