Helsingin Nosturi, marraskuu 2017. Loppuunmyydyn Steelchaos-sisäfestivaalin kakkospäivän puhutuimmista esiintymisistä vastaavat Bizarre Uproar, Darkened Nocturn Slaughtercult ja Master’s Hammer.
Alkuillasta lavalle nouseva Havukruunu jää vielä isompien spottien ulottumattomiin, mutta jälkikäteen katsottuna keikka on hyvinkin merkittävä. Kyseessä on jo 2000-luvun alkupuolella varhaisia häilyviä hahmojaan löytäneen yhtyeen ensimmäinen julkinen esiintyminen.
– Olimme julkaisseet demoja, ep:n ja pari studioalbumia, mutta emme olleet koskaan soittaneet livenä yleisön edessä. Sellainen ei tuntunut tärkeältä. Mutta sitten meitä kysyttiin Steelchaosiin ja tuli sellainen fiilis, että mennään nyt sitten. Että ihan helvetin sama: vedetään lyhyt setti alkuillasta, kun paikalla ei vielä ole ketään, laulaja-kitaristi Stefa muistelee.
– No, siellähän oli sitten yllättävän paljon porukkaa ja vastaanotto muutenkin varsin lämmin. Nosturin lavalla oli helppo huomata, että meidän juttu näköjään vetoaa tiettyyn porukkaan. Vaikka fiilis oli sen puolesta hyvä, henkisesti se oli varsin kamala ilta. Jännitti niin helvetisti.
Pakkasen kuuraamaa tummasävyistä pakanametallia soittava Havukruunu on heittänyt sittemmin noin sata keikkaa. Juurakkoiselle livepolulle on mahtunut monenlaisia tapahtumia.
– Vuonna 2022 kierrettiin belgialaisen Slaughter Messiahin kanssa vajaan parin viikon ajan Euroopassa. Se oli pienen budjetin rundi, ja vaikka välillä oli ihan hauskaa, kaikenlaista säätämistä ja surkeutta oli hirvittävästi. Kun esimerkiksi mentiin Englantiin, meitä seisotettiin brexit-hommista johtuen rajalla kylmässä tuntikausien ajan. Välillä taas valvottiin jotain 50 tuntia putkeen. Olihan se vähän sellaista.
– Wacken Open Airissa taas esiinnyttiin kesällä 2023. Se oli huvittava hetki, kun Megadethiä tsekkaamassa ollut hillittömän kokoinen lössi pysähtyi hetkeksi ihmettelemään meidän touhua ja jatkoi sitten eteenpäin katsomaan Iron Maidenin show’ta. No, saatiinpahan kerran elämässä kokea sellainen ”ahaa, tämän kokoiselle yleisölle Maidenin tyypit soittavat joka ilta” -hetki.
– Wackenissa harmitti kovasti, että Deiciden Legion-setti jäi näkemättä, kun me soitettiin samaan aikaan. Deiciden kaksi ensimmäistä levyä ovat kuitenkin järkyttävän kovia. Tapasin sentään Glen Bentonin, ja miehellä sattui olemaan hyvä päivä. Se oli oikein mukava kohtaaminen. Juttelin myös legendaarisen Uli Jon Rothin kanssa, ja se oli huikea herrasmies!
Tuonpuoleisia juttuja
Hypätään sitten ainakin parikymmentä vuotta taaksepäin. Wacken Open Airin pyhältä metallimaalta ja tuhansien ihmisten – olivat he Maidenin faneja tai eivät – edestä on pitkä matka Kanta-Hämeessä sijaitsevaan Erkylään.
– Meidän suvussa on ollut musikaalisuutta kauan. Esimerkiksi isoisä oli taitava viulisti, ja se myös rakensi instrumentteja. Aloin itse soittaa pianoa kuusivuotiaana, Stefa kertoo.
– Rumpusettikin oli joskus lainassa, mutta se oli pienenä poikana vähän turhan pelottavaa touhua. Varsinkin symbaalien pitkään kestänyt sihinä ja helinä oli liiankin psykedeelistä!
Ollessaan vielä pikkupoika Stefa näki Judas Priestin videon – ja kuten usein, se oli menoa.
– Glenn Tipton tulitti punaisissa nahkahousuissaan, ja Rob Halford kiljui kuin viimeistä päivää. Tuli fiilis, että jotakin tuollaista pitäisi päästä tekemään. Sen jälkeen aloin soittaa kitaraa. Soitin ensin klassista soitinta, mutta se oli hemmetin tylsää. Sitten faija osti poliisien huutokaupasta Strato-kopion ja pienen vahvistimen. Siitä se lähti oikeasti.
Mikä oli kovin musiikillinen kolauksesi Judas Priestin ohella?
– Bathory. Törmäsin ensin Blood Fire Death -kuvaan, missä bändin tyypit lymyilivät metsässä miekkojen kanssa. Siinä oli riittämiin mystiikkaa ja muuta mahtavuutta. Aloin tutkia mikä juttu se oikein on.
– Bathoryn musiikillinen vaikutus Havukruunuun on tietysti valtava, mutta alkuaikoina tajunta räjähti eniten siinä vaiheessa, kun tajusin Quorthonin tehneen koko homman käytännössä yksin.
Erkylän ikimetsissä ei ollut liikaa soittokavereita?
– Ei tosiaan ollut. Tajusin Bathoryn paikoin varsin primitiivisen materiaalin äärellä, että ehkä pystyisin työstämään jotain sellaista itsekin. Tai ainakin niin, että voisin tehdä musiikkia vaikka bändiä ei olekaan, Stefa muistelee.
– Aloin äänitellä omia aihioita kasettimankalla. Taltioin ensin jonkinlaisen rumpupohjan, minkä jälkeen laitoin tämän rumpukasetin pyörimään ja soitin sen päälle kitarajuttuja – ja toinen mankka äänitti koko ajan. Onnistuin siis tekemään erittäin primitiivisiä moniraitaäänityksiä.
Bathoryn kuvasto innoitti tutkimaan myös ”tuonpuoleisia juttuja”.
– Tutustuminen vähän salaperäisempiin asioihin alkoi Noidan käsikirjasta. Kaikenlaiset rajatieto-opukset ja okkultistiset teokset laajensivat tajuntaa entisestään. En pohtinut niinkään mitään helvetinlieskoja, vaan enemmänkin esimerkiksi sitä, voisikohan olla olemassa jotain muutakin kuin tämä käsinkosketeltava todellisuus.
Myös 1990-luvun norjaskene oli sinulle kova juttu?
– Darkthrone oli eräs puhuttelevimmista jutuista ja Fenrizin norjankieliset sanoitukset tärkeitä. Niiden äärellä tajusin aiempaa paremmin, että omalla äidinkielellä kirjoittaminen tuo kokonaisuuteen syvyyttä.
– Myös Immortal vaikutti vahvasti, erityisesti bändin ”pesukoneaikakausi” Pure Holocaustista Blizzard Beastsiin. Kitaraa omintakeisesti soittavan Demonazin sanoitukset olivat todella kiehtovia sellaisella… viattomalla ja hykerryttävällä tavalla!
Unsilent Storms in the North Abyss, Storming Through Red Clouds and Holocaustwinds, Throned by Blackstorms, Frostdemonstorm ja niin edelleen. Komeaa kamaa Demonazin kynästä.
– Nimenomaan. Immortalilla oli hirveästi merkitystä myös siinä ajattelutavassa, ettei kaiken tarvitse olla niin justiinsa. Immortalin kieli oli välillä todella vahvasti poskessa, ja sellainen sopi heille helvetin hyvin. Niin se sopii meillekin.
Immortalin pakkasdemonit elävät ikuisen talven keskellä, ja niin elää Havukruunukin – ihan jo kappaleiden nimistä päätellen: Lumen porteilla, Pakkanen, Talven mustat tuulet, Talvikuu ja niin edelleen.
– Talvi on kaikessa hiljaisuudessaan ja hitaudessaan inspiroivaa aikaa. Luonto nukkuu, eläimet ovat horroksessa ja niin edelleen. Silloin on oivallista harjoituttaa aisteja ja vastaanottaa ylimaallisia viestejä. Kun liikkuu vaikkapa talvisessa metsässä ilman tietoakaan muista ihmisistä, omat ajatukset ja tunteet ovat syvempiä.
Eikö pimeys ja kylmyys vituta koskaan?
– Ei. Kun yrittää pitää taloa lämpimänä iskemällä kalikkaa uuniin, niin siinähän tuntee elävänsä. Hah hah! Talvisen pimeyden parhaita puolia on se, että valaistuksen voi määrittää itse. Kynttilöiden ja lyhtyjen lepattava valo luo sopivan rustiikkisen ja salaperäisen tunnelman.
– Havupuu on ikivihreä, eli se ei ikään kuin pysähdy talvellakaan, ja tästä on kysymys myös bändin kohdalla. Havukruunu on yksi pinnalla pitävistä asioista, vaikka muuten kaikki menisikin laidan yli. Musiikin ja lyriikoiden kautta kykenen ilmaisemaan asioita, joille en löydä oikeita sanoja ”oikeasta maailmasta”. Havukruunun vanhat levyt ovat aika synkkiä – tai oikeastaan ne vellovat synkkyydessä. Niistä löytyy paljon kuolemaa ja itsetuhoa. Samoja aiheita on toki uudella Tavastland-levylläkin, mutta nykyään pohjavire ei ole ihan niin painostava. Kaikenlaisen ulkopuolisuuden tunne on silti edelleen vahva. Bändin kollektiivisen mielen syvyyksistä kumpuaa ajatus, ettemme kuulu tähän maailmaan ja tähän aikaan.
Tietyissä raameissa
Havukruunun neljäs täysimittainen studioalbumi Tavastland ilmestyy 28. helmikuuta, sopivasti Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä. Samana iltana yhtye soittaa levynjulkaisukeikan Helsingin Tiivistämöllä.
– Katsotaan nyt, millainen setti vedetään. Soitetaanko uusi levy kokonaan ja lisätään kattaukseen vanhoja biisejä. En lupaa mitään, Stefa naurahtaa.
Milloin Tavastland alkoi muovautua?
– Vanhin biisi taitaa olla Havukruunu ja talvenvarjo. Se syntyi 2019. Kuoleman oma taas taitaa olla vuodelta 2020. Ne antoivat varhaista suuntaa kokonaisuudelle. Avausbiisi Kuolematon laulunhenki on myös erittäin tärkeä. Halusin albumin alkavan todella raskaasti, ja siinä myös onnistuttiin. Koko levyn ohjenuorana taas oli mielikuva siitä, miltä kuulostaisi jos Judas Priest tekisi Bathory-tyyppistä materiaalia, tai toisin päin.
– Olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Jokaisen aiemman julkaisun kohdalla olen ajatellut, että se siitä, pistetään bändi telakalle. Nyt fiilis on sellainen, että kyllä me ainakin yksi levy vielä tehdään.
Loistavan Uinuos syömein sota -albumin (2020) jälkeen sanoit: ”Levystä tuli vähän liian helposti omaksuttava. Jatkossa täytyy saada aikaan kammottavampaa, synkempää jälkeä ja välttää tällaista wimps and posers -meininkiä.”
Kuu Erkylän yllä -ep (2021) taisi tyydyttää raakuuden kaipuusi, sillä Tavastland on tähän mennessä helpoimmin omaksuttava Havukruunu-albumi.
– Haluan pysytellä Havukruunun kanssa tiettyjen raamien sisäpuolella, mutta yhtä lailla tahdon kokeilla uudenlaisia juttuja. Välillä ollaan Havukruunu-kartanon synkässä kidutuskammiossa, toisinaan katsellaan talvista pakkasmaisemaa yläkerran parvekkeelta. Kun tekee tällä tyylillä, materiaalista tulee vaihtelevaa.
– Tavastland on meidän mittapuulla aika tyylipuhdas heavy metal -levy, jonka pääosissa eivät ole riipivät tremoloriffit – vaikka kyllä niitäkin löytyy!
Albumin kansivihkosta löytyy toteamus: ”Reference albums used by Stefa: Dr. Dre: The Chronic, Al Di Meola: Electric Rendezvouz ja Kimmo Kuusniemi Band: Moottorilinnut.” Avaapa hieman tätä.
– Mainitut teokset olivat apuna, kun tein soundipoliittisia päätöksiä albumin miksaajan ominaisuudessa. Dr. Dre vaikutti äänimaailman selkeyteen, kun taas Al Di Meolalta haeskelin vinkkejä kitarasoundeihin ja balansseihin. Moottorilinnut taas on muuten vaan todella kova, niin soundillisesti kuin musankin puolesta.
Maagista ajattelua
Tekstien puolesta Tavastlandin polku on monisyinen. Isossa kuvassa sanoitukset kertovat ”kaukana pohjoisessa asustelevan, omia shamanistisia loitsujaan laulavan kummallisen kansan tarinoita”.
– Mukana on monia aiheita ja teemoja. Siellä ihmetellään järjestäytyneen uskonnon varjopuolia, sukupolvien yli ulottuvia haavoja ja traumoja, vaikenemisen ja puhumattomuuden kulttuuria ja luonnosta vieraantunutta nykyihmistä. Pelkoa, surua ja kuolemaa unohtamatta.
Stefa jatkaa tekstien olevan paikoin hyvinkin vertauskuvallisia.
– Biisissä voidaan kertoa, miten Hämeessä noustiin satoja vuosia sitten kapinaan kirkkoa vastaan ja papit ajettiin alasti pakkaseen kuolemaan, mutta yhtä hyvin sanoituksen voi käsittää kertovan jostain nykypäivän kapinasta. Sanomattakin on selvää, että sijoitan konkreettiset tarinat mieluummin vanhoihin aikoihin.
– Tekstit sisältävät paljon itsetutkiskelua. Etsin niiden kautta ja avulla omaa paikkaani. Ehkä katselen ensi kerralla asioita laajemmin, mutta nyt levyn nimi kertoo kaiken: katson tällä kerralla hyvin lähelle.
Mistä Havukruunun lyriikoiden runollisuus ja vanhahtava tyyli tulevat?
– Vastaus on helppo: tykkään lukea runoja ja vanhaa kirjallisuutta. Niistä suunnista löytyy väkeviä sanontoja, joita tulee sitten hyödynnettyä omissa teksteissä. Aavistuksen Eino Leino -henkisissä sanoituksissani on kielioppivirheitä, outoja lausahduksia ja muuta kankeaa, mutta onneksi minulla on taiteilijan vapaus!
Tavastlandin julkaiseva uusi levy-yhtiönne Svart Records tunnetaankin siitä, että se antaa artisteille täysin vapaat kädet.
– Tässä oli jotain pohjoistuulien johdattavaa tuiverrusta. Tavastlandin kannessa on viirupöllö, joka kantaa yhtä Havukruunun miekkaa. Pöllöt ovat taianomaisia lintuja, ja yksi heistä asusteli taannoin meidän pihassa. Kun menin ulos, se ei hievahtanutkaan vaan tuijotti tiukasti silmiin. Koska olen taipuvainen maagiseen ajatteluun, tämä jos joku oli minulle merkki, että olen tekemässä oikeita päätöksiä esimerkiksi levy-yhtiön suhteen.
– Ja katso: Svartin suunnalta otettiin kohta yhteyttä. Koen vahvasti niin, että Havukruunu ja Svart ovat hengenheimolaisia: me olemme tahoillamme rohkeita, uteliaita ja kokeilunhaluisia.
Ne ajat, jolloin Havukruunu oli mystinen entiteetti, josta ei tiedetty oikein mitään, alkavat nyt olla takana.
– Kyllä. Aiemmin bändi vaelsi tutkien alla ja levytti underground-lafkalle ihan tietoisesti. Toki jotkut löysivät yhtyeen silloinkin, mutta emme todellakaan tuputtaneet itseämme mihinkään. Jossain vaiheessa aloin miettiä, haluanko Havukruunun olevan ikuisesti se bändi, jonka levyjä ei saa mistään. Vastaus on nyt selvillä!
Julkaistu Infernossa 1/2025.