Edellinen True Black Dawn -haastattelumme Vanha liitto -palstalla ajoittuu vuoteen 2012, jolloin bändi eli jonkinlaista välivaihetta. Edellisestä julkaisusta, kolmen bändin muodostamasta O.B.C.-splitistä, oli ehtinyt kulua lähes seitsemän vuotta, ja tuleva levykin näkyi ainoastaan epämääräisenä kajona horisontissa.
Laulaja ja perustajajäsen Wrath mainitsi tulevan albumin olevan puoliksi valmis ja sen tulisi ilmestyä vielä seuraavan vuoden puolella. Aivan näin ei kuitenkaan käynyt, vaan homma otti vielä ylimääräiset kolme vuotta. Tuloksena on viime kuussa ilmestynyt kakkoskiekko Come the Colorless Dawn.
Mitä tässä lopulta tapahtui, ja kuullaanko jo tuolloin valmiina ollutta kamaa kenties uudella levyllä?
– Aloitimme sävellysprosessin kesällä 2012, joten oletan tuon viitanneen siihen, että sävellystyö on ollut puolivälissä. Äänitimme vuoden 2013 alkupuoliskolla demoversiot ja muokkasimme biisit lopulliseen muotoonsa. Varsinainen levynäänitysprosessi alkoi elokuussa 2013, ja viimeiset äänitykset tehtiin 2015 alkupuoliskolla, minkä jälkeen siirryttiin kansien työstämiseen, Wrath kertaa.
– Kaiken kaikkiaan teimme 11 biisiä, joista yhdeksän valittiin levylle. Loput kaksi julkaistaan erikseen myöhemmin. Näissä jutuissa tuppaa usein käymään niin, että asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Tällä kertaa homma tosin venähti enemmän kuin yleensä, mutta luja tahto vie läpi harmaan kiven.
Kun albumin tekeminen otti näinkin kauan, millaisista elementeistä levy on rakennettu?
– Kaikki yksittäiset elementit palvelevat kokonaisuutta ja tekevät siitä merkityksellisemmän kuin se olisi ilman niitä. Oli sitten kyse sg.7:n [Horna, Turmion Kätilöt] tekemistä introista, Johannes Nefastoksen sanoituksista tai Babalon Graphicsin ja Jukka Siikalan kuvituksista, jokainen antaa oman veriroiskeensa kankaalle tehden siitä syvemmänpunaisen.
Oikea porukka koossa
Pitkällä aikavälillä syntyneitä kappaleita sisältäneen Blood for Satan -esikoislevynsä (2001) aikaan hyvinkin suoraviivaisilla ja julmilla teksteillä pelannut True Black Dawn on ajautunut hiljalleen monitulkintaisempien sanoitusten pariin. Tekstit kuvastavat silti edelleen bändin black metal -henkeä.
Levyn nimessä esiintyy sana ”väritön”, jota tukee kelmeä ja aavemainen kansikuva. Mitä tähän sanaan liittyvä symboliikka pitää sisällään?
– Se viittaa läpi albumin läsnä olevaan teemaan, joka avautuu kokonaisuudessaan sanojen ja kuvitusten kautta. Pidän ristiriitaisten elementtien liittämisestä toisiinsa, takana olevan ajatuksen verhoamisesta ja ajatuksesta, että mieli muokkaa ja vääristää todellisuutta sovittaakseen sen omiin raameihinsa. Turha alleviivaaminen vesittää mielestäni kokonaisuutta, vaikka nyrkillä takomisellakin on paikkansa.
True Black Dawnin uran voisi jakaa kärjistäen kolmeen aikakauteen: 1990-luvun soundillisesti paikoin hyvinkin deathmetallisiin demoaikoihin, uuden vuosituhannen alun ja puolivälin julkaisuihin sekä tietysti nykyiseen olomuotoon, jonka ytimessä vaikuttaa aktiivisesti töitä tekevä, yhtenäiseltä vaikuttava bändi.
Sitten O.B.C.-splitin yhtyeen jäsenistö on vaihtunut Wrathiä lukuun ottamatta täysin, ja nykyisen miehistön kanssa kelpaa kieltämättä soitella – meriittilistoilta löytyy kotimaisen äärimetallin kermaa kuten …and Oceans, Archgoat, Baptism ja Deathchain.
Käsittääkseni sinä et tee itse lainkaan biisejä, joten millaista on ohjata yhtyeen musiikkia oikeaan suuntaan? Kuinka tarkkaan määrittelet, miltä True Black Dawnin tulee kuulostaa?
– Näinhän tuo on aina luonnollisesti mennyt, kun en soita itse mitään muuta kuin suutani. Yhteinen musiikillinen näkemys on löytynyt BD:n historian aikana yleensä kivuttomasti, nykyisellä kokoonpanolla jopa entistä helpommin. Kun oikea porukka on koossa, se tulee enemmän luonnostaan. Pääperiaate oli lähinnä, että emme ole tekemässä jatko-osaa Blood for Satan -levylle, ja että musiikki on moniulotteisempaa, kuten sanat ja visuaalinen antikin.
Inspiraatio hiljaisuudesta
Olet black metal -yhtyeen liideriksi siitä erikoinen hahmo, että et kuuntele juurikaan black metalia. Miksi ylipäätään haluat bändisi tekevän sellaista musiikkia?
– En oikeastaan kuuntele koko metallia ylipäätään lainkaan. Lähinnä autolla ajaessa tai ryypätessä, ja jälkimmäistä ei tule harrastettua nykyään kovin usein. Harvat nykypäivän metallilevyt iskevät sillä tavalla kuin vanhat klassikot, eikä niitä vanhojakaan jaksa kuunnella määräänsä enempää.
– Yleensä soittimessa pyörivät kauhuleffojen soundtrackit – tosin sitäkin enemmän nautin hiljaisuudesta. En juurikaan kuuntele musiikkia, jossa on laulua, vaikka itse laulankin. Mielestäni sillä on suora vaikutus omiin tekemisiin, kun ei elä jatkuvasti musiikin parissa, jota itse soittaa. Ei päädy sitä myötä ottamaan alitajuisesti inspiraatiota samasta piiristä.
KAINALO: Kauhuelokuvat vaikuttajina
Kauhuelokuvat ovat vaikuttaneet suuresti True Black Dawnin musiikkiin niin sanoitusten, visuaalisuuden kuin musiikissa esiintyvien samplejen ja aavemaisen tunnelman muodossa. Seuraavassa Wrath listaa viisi merkittävintä ja inspiroivinta alan elokuvaa.
The Evil Dead (Sam Raimi, 1981)
– Lapsuuden suosikki, jonka olen tavannut katsoa vuosittain muistellen kaiholla sitä yli 30 vuoden takaista riipivää tunnetta. Kolkko soundtrack ja kelmeä värisävy sopivat visuaaliseen antiin kuin kynä nilkkaan ja tekevät kokonaisuudesta entistä rujomman.
Jacob’s Ladder (Adrian Lyne, 1990)
– Tunnelmaltaan mainiossa elokuvassa näkyy hiven yhden suosikkikuvataitelijani, Joel-Peter Witkinin, vaikutusta. Tämä on vuorostaan vaikuttanut sydäntäni lähellä olevaan Silent Hill -pelisarjaan, kuten seuraavakin.
The Nameless (Jaume Balagueró, 1999)
– Ensikosketukseni Balaguerón ohjaustöihin, jotka pyörivät pitkälti pahuuden ja kieroutuneisuuden ympärillä. Suosittelen lämpimästi katsomaan YouTubesta Balaguerón Alicia-lyhytelokuvan.
Rosemary’s Baby (Roman Polanski, 1968)
– Vielä tänäkin päivänä yksi parhaita paholaisteemaisia elokuvia, joka pysyy erossa alagenren yleisestä saarnaavuudesta ja mustavalkoisesta asettelusta.
Soft for Digging (J.T. Petty, 2001)
– Lähes dialogiton, aavemainen indie-elokuva, joka osoittaa, että kaikkea ei aina tarvitse selitellä,