Metallista raskasta rockia paukuttava stadilaisyhtye Killinfear julkaisee perjantaina 7. joulukuuta Face the Demon -täyspitkän, jonka Inferno tarjoaa nyt ennakkoon kuunneltavaksi. Lisäksi yhtye avaa levyn teemoja ja saloja biisikohtaisella kommenttiraidalla.
Killinfearin livekunto on seuraavan kerran mahdollista tarkistaa Helsingin On the Rocksissa lauantaina 5. tammikuuta, jolloin bändi lämmittelee ruotsalaista Devilleä.
The One with the Horns
– Suhteellisen ripeäpoljentoinen ralli, levyn avausbiisi, ensimmäinen sinkku ja kuvakollaasivideo. Ei vaikeasti pureskeltava, vaikka antaakin vähän odottaa, ennen kuin ymmärtää antaa. Sanat kehottavat kulkemaan omaa valitsemaansa polkua, välittämättä muiden mielipiteistä ja pysymällä valitsemallaan tiellä, vaikka siihen kohdistuisi ulkoisia paineita. Ole utelias, kyseenalaista, katse valppaana ja mieli auki. Ehkä siksi myös kyseinen kappale päätyikin levyn avausbiisiksi.
Silence and Fear
– Suora, ripeä, mutta rento. Ikään kuin levyn kantaaottavin viisu, joka ei kuitenkaan rypistele väkisin. Aina ajankohtainen kappale nykymaailmassa, jossa auktoriteettien hiekkalaatikkoleikeissä sananvapaus on rajattua ja silti kaikki tieto nopeasti saatavilla, mutta kenen kertomana? Levyn toinen sinkku. Biisistä löytyy varsinainen video (alla), joka aihetta mukaillen tykittelee menemään sen enempiä säästelemättä.
Urn
– Piirun verran progressiivisempaa henkeä. Cleania kitaraa kuullaan levyllä ensimmäisen kerran. Kun poljento lähtee ryminällä käyntiin, groovaa biisi kuin epileptinen hirvi. Jos Pantera ja Tool olisivat ryhtyneet parittelemaan lisääntymistarkoituksessa, olisi varmaankin syntynyt tämän biisin serkku. Maaninen jyrä, joka kertoo luopumisen hankalasta hetkestä. Kaikella on päivämääränsä, vain muutos on ikuista.
Demonize
– Biisi, jossa hieman leikitään tahtilajeilla, mutta mennään tervehenkisesti eteenpäin kuin höyryjuna. Nauhoituksissa kokonaisuus on siivottu kasaan soittamalla rikkakihveliä ja muita budjettiin sopivia perkussioita taustalle. Ei mikään varsinainen Jungle Boogie, mutta selkeätä klassikkomatskua.
The Grip
– Heavy-levyjen pakollinen, eeppinen ja maalaileva taidepaukku. Suht retrospektiivinen ja moniulotteinen kattaus, joka kuitenkin matkataan läpi kuuntelukokemus edellä. Viipyilevä, hieman tanniininen ote eksyttää kuuntelijan surutta keskelle aarniometsän haja-asutusseutua.
Orkestraatiota tukevat urut, jouset ja Dio-vainaalta lainatut patarummut luovat ulottuvuutta kappaleeseen, kuitenkaan syvään päähän sukeltamatta. Huom! Saattaa aiheuttaa kuuntelijassa silmän seudun sulamista ja äkillistä kyyneltiehyeen punoitusta.
Provocative
– Bluesvivahteitakin löytyy. Tyypillinen riffivetoinen biisi, jossa ei anneta raspikurkun häiritä. Pakonomaista, tiedostamatonta pään nykimistä ja lantionseudun vatkaamista vaativalle keholle tämä herkku sopii kuin pastilli rekkakuskille. Ihan täysillä mennään koko juntta alusta loppuun.
Ashes Of Lies
– Ripeän helmeilevä päätösbiisi levylle. Tässä myös ns. rankempaakin osastoa mukana, joka ei kuitenkaan ole este groovaavalle kertosäkeelle. Soolossa sitä jotain ylevyyden tunnetta, joka lähettää kuulijansa matkalle musiikkitaivaaseen, toimien samalla tuttavallisesti sukkia pyörittelevänä matkaoppaana. Biisi omalla paikallaan. Nyt rohkeasti kalsarit vaihtoon ja levy uudestaan soimaan!