Vuonna 1983 perustettu Alcatrazz tunnetaan yhtyeenä, jonka tuulisessa miehistössä on vuosien varrella käväissyt monia rockin suurnimiä. Laulaja Graham Bonnet pisti yhtyeen pystyyn Rainbow– ja MSG-pestiensä päätyttyä ja alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat hänen lisäkseen muun muassa Iron Maidenista lähtöpassit saanut rumpali Clive Burr sekä nouseva kitarasankari Yngwie Malmsteen. Sekä Burrin että Malmsteenin pestit jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi: Burr korvattiin Jan Uvenalla (Alice Cooper, Iron Butterfly) jo ennen vuoden 1983 debyyttilevyn julkaisua, Bonnetin kanssa yhteen ottanut Malmsteen sai puolestaan potkut 1984.
Tuoreessa Misplaced Strawsin haastattelussa Bonnet muistelee Malmsteenin erottamiseen päätyneitä riitoja ja sanoo kaksikon välisten kärhämän kärjistyneen siihen pisteeseen, että Malmsteen oli kirjaimellisesti laulajan kurkussa kiinni.
”Yhtenä iltana kävelin pois lavalta hänen kitarasoolonsa aikana ja kompastuin hänen piuhaansa, mikä sitten irtosi hänen vahvistimestaan. Hän kuvitteli että tein sen tahallani. Menin keikkabussiin ja istuin siellä juttelemassa kuskimme kanssa, kun Yngwie ryntää sisään, ottaa niskastani kiinni ja tekee näin [esittää kuristusotteen] ja työnsi peukalonsa kurkkuuni. ’Vitun kusipää, vedit johdot irti kesken sooloni’, hän raivosi. Ihmettelin, mistä helkkarista hän oikein puhuu, koska en tajunnut, mitä oli tapahtunut”, Bonnet sanoo.
”Hän työnsi peukaloaan kurkkuuni ja olin tukehtumaisillani. Sitten eräs unkarilainen kaveri, joka oli yksi läheisimmistä ystävistäni ja todella isokokoinen, nappasi Yngwien kainaloonsa ja sanoi: ’Jos vielä kerran kosket Grahamiin, katkaisen niskasi’. Sen keikan jälkeen ajoimme bussissa takaisin Los Angelesiin ja erotimme Yngwien siltä istumalta. Et yksinkertaisesti vain voi kuristaa laulajaa.”
Malmsteenin korvaajaksi napattiin toinen virtuoosi, juuri Frank Zappan bändistä soolouralle lähtenyt Steve Vai. Vaikka hänenkin pestinsä bändissä jäi lyhytaikaiseksi, jäi hänestä Bonnetille paljon lämpimämmät muistot kuin Malmsteenista.
”Rakastan Steven epätavanomaista soittotyyliä. Hän muistutti minua Michael Schenkerista. He soittavat ihan omalla tavallaan – molemmat tiluttavat, mutta heillä on sellainen tyyli, jota ei ole kellään muulla. Ihan kuin Gary Moore tai Jeff Beck – heidän soittonsa tunnistaa heti. Monet kitaristit tiluttavat pelkästä tiluttamisen ilosta, mikä on hienoa, mutta se ei palvele biisiä. Yngwie oli mahtava, koska hän soitti biisiä eikä vain sooloja. Steve oli samanlainen”, Bonnet pohtii.
”Alcatrazzin toinen pitkäsoitto (Disturbing The Peace, 1985) onkin oma suosikkini juuri hänen soittonsa vuoksi. Mielestäni teimme hänen kanssaan todella hienoja biisejä ja ne kuulostavat edelleen hyvältä.”