Heavy metal -ikoni Black Sabbath soittaa jäähyväiskiertueensa viimeiset keikat helmikuussa yhtyeen synnyinkaupungissa Birminghamissa. Basisti Geezer Butler myöntää olevansa keikkojen suhteen ristiriitaisissa tunnelmissa.
– Ne tulevat olemaan katkeransuloiset. On ollut suuri saavutus päästä näin pitkälle ja pysyä edelleen relevanttina. Siitä olen ylpeä. Mutta elämästäni tulee todella tyhjää ilman bändiä. Toivottavasti musiikkimme elää vielä pitkään sen jälkeen, kun meistä aika jättää, Butler kertoo Austin 360 -sivuston haastattelussa.
Butler sanoo, ettei kukaan heistä osannut kuvitella Black Sabbathista tulevan elämänmittainen ura. Varsinkin kun lehdistö ja valtavirta piti yhtyettä lähinnä kummajaisena.
– Kun aloitimme, uskoimme homman hiipuvan viimeistään parin vuoden jälkeen. Mutta tässä sitä ollaan 50 vuoden jälkeen. Ja erityisesti se, että olemme vaikuttaneet niin monia bändejä meidän jälkeemme ja olemme edelleen itse mukana kuvioissa, on hyvin miellyttävä tieto.
– Media on väärinymmärtänyt meitä lähes koko uramme. Fanit tiesivät kuitenkin, mitä oikeasti tarkoitimme eivätkä yrittäneet löytää musiikistamme jotain, mitä siellä ei ole. Peilasimme elämän pimeitä asioita, mutta tarjosimme myös tapoja ylittää ongelmat rakkauden ja rauhan kautta. Alun shokki vaihtui kuitenkin nopeasti hyväksynnäksi. Nähtiinhän Elviskin aluksi jonkinlaisena demonina ja paholaisen sanansaattajana. Nyt Elvistä lähemmäs valtavirtaa ei voi päästä, Butler toteaa.
https://www.youtube.com/watch?v=6yZA4TC_pt4