Vuonna 2015 kehutun debyyttialbuminsa julkaissut haminalainen Crimson Sun julkaisee toisen pitkäsoittonsa Fates 24. tammikuuta. Esimakua tulevasta saadaan tänään julkaistulla Essence of Creation -singlellä, jonka musiikkivideo saa ensiesityksensä Infernon välityksellä. Katso Hannu Tiaisen ohjaama video yläpuolelta.
”Inspiraation biisin lyriikoihin sain ensimmäisen lapseni syntymästä: kaiken synty on edelleen epäselvää ja kuinka mahtavaa onkaan, kun ihminen ei tiedä kaikkien asioiden syntymekanismia. Uudet asiat voivat avata ihmisessä sellaisia tuntemuksia, mitä henkilö ei ole aikaisemmin kokenut. Biisi tuo albumille mukavan lisämausteen, kun Sini (Seppälä, laulu) pääsee vetämään raspilla ja vanhana power metal -fanina pitihän tällekin albumille saada kitaran ja synan yhteissoolo”, kommentoi kitaristi Joni Junnila.
”Prosessissa tuli sinänsä ikävä käänne, että olimme varanneet studion videon kuvaamista varten, ja kolme päivää ennen kuvauksia meille ilmoitettiin, että savua ei voi käyttää, vaikka kyseinen asia oli sovittu. Bändin jäsenten kuvauslokaatioksi vaihtui treenikämppämme ja tämän takia Hannu joutuikin tekemään melkoisen työn. Olemme lopputulokseen kuitenkin tyytyväisiä ja Hannu ansaitseekin ison kiitoksen huikeasta improvisaatiokyvystään.”