”En ole soittanut lähemmäs vuoteen” – Meshuggahin Tomas Haake kertoo terveysongelmistaan

Rumpalilla on pahoja iho-ongelmia käsissään, mikä tekee soittamisesta hyvin tuskallista.

16.03.2022

Keväällä uuden Immutable-levyn julkaiseva Meshuggah joutui perumaan alkuvuodelle suunnittelemansa Amerikan-kiertueen ja lykkäämään sitä pidemmälle syksyyn. Syyksi kerrottiin erään nimeämättömän jäsenen terveysongelmat. Tuoreessa Rolling Stone -lehden haastattelussa yhtyeen rumpali Tomas Haake kertoo olevansa se, joita nämä terveyshuolet painavat.

”Minulla on kämmenissä paha ihottuma. Minun täytyy teipata kaikki sormet ja pitää hanskoja, jos haluan soitella edes jotain. Sen vuoksi en ole oikeastaan koskenutkaan rumpuihin sen jälkeen, kun äänitimme levyn. Se tapahtui joskus viime huhtikuussa eli en ole soittanut lähemmäs vuoteen”, Haake sanoo.

Rumpali sanoo kärsineensä iho-ongelmista jo parin vuoden ajan, mutta kukaan ei ole pystynyt määrittelemään tarkkaan, mistä hänen vaivansa johtuu.

”Se on todella mälsää, olit rumpali tai et. Kaikkihan me tarvitsemme käsiämme jokapäiväisessä elämisessä”, Haake toteaa.

”Yritän pysyä positiivisena enkä anna tällaisten asioiden masentaa liikaa. Se on, mitä on. Toivottavasti joku uusi lääkäri tulee ja saa tähän vaivaan jotain selvyyttä. Joka tapauksessa minun täytyy silti yhä soittaa.”

Lisää Meshuggah- ja Immutable-asiaa pitkän haastattelun muodossa löytyy myös seuraavasta Infernon numerosta, joka pamahtaa lehtipisteisiin perjantaina 25. maaliskuuta. Immutable-levy ilmestyy puolestaan 1. huhtikuuta.