Jos nautit musiikista, joka etenee arvaamattomiin suuntiin, ei pysy missään lokerossa ja huokuu laatua, Rootbrainin Breakwater-albumi kannattaa tarkistaa. Yhtye koostuu kovan luokan tekijöistä, mutta sen meininki on kaukana mistään laskelmoidusta.
Syntytarina on varsin tavallinen. Basisti Thomas Wright, joka tunnetaan myös Kuolemanlaakso-yhtyeestä, teki biisejä, ja kun biisejä syntyy, niillä on taipumus pyrkiä maailmaan.
– Minä ja rytmikitaristi Hurja Helle ollaan tunnettu jo niiltä ajoilta, kun hän soitti Dauntlessissa, ja olemme aina tulleet hyvin toimeen. Toisen Kuolemanlaakso-albumin jälkeen hän oli meillä teknikkona ja aloimme puhua yhteisestä bändistä. Siitä meni vielä vuosia ennen kuin pidettiin ensimmäiset treenit, Wright kertoo.
Rumpaliksi tuli niin ikään Kuolemanlaaksosta tuttu Fat Tony. Tässä kohtaa kokoonpano oli trio, ja sellaisena se suuntasi ensimmäiseen studiosessioonsa Triptykonissa soitelleen V. Santuran studiolle. Saman Santuran kanssahan myös Kuolemanlaakso on tehnyt yhteistyötä.
Jotenkin kävi niin, että V. Santurasta tuli Rootbrainin soolokitaristi.
– Ovelat paskiaiset. Minun piti vain äänittää muutama biisi, mutta liityinkin bändiin, Santura hymähtää.
– Rytmikitaroiden äänitys oli helppoa, koska Hurja Helle on Suomen James Hetfield. Koko roska oli purkissa ensimmäisellä tai toisella otolla. Mutta sitten tuli liidien aika, ja minä olin että okei, voin soittaa jotain. Kun liidit oli soitettu, jätkät kysyivät, tulisinko soittamaan niitä joskus keikallekin. Minä siihen, että miksi ei. Levyhän on todella laadukas ja meillä synkkasi hyvin.
Repivää luopumista
Puuttui enää laulaja, ja sille tontille ryhmällä oli mielessä vain yksi nimi: Jules Näveri. Nyt puhutaan kuitenkin vielä ajasta, jolloin Näveri oli kiireinen Profane Omenin kanssa.
Lopulta sinnikäs ylipuhuminen tuotti tuloksen ja laulajallekin oli järjestynyt aikaa.
– Ensimmäisen kerran minua kysyttiin mukaan jo tyyliin 2016, jolloin teimme viimeisen Profane Omen -levyn esituotantoa. Kun Rootbrain oli tehnyt studioreissunsa pari vuotta myöhemmin ja teimme viimeisiä keikkoja Profane Omenin kanssa, olin avoin jollekin uudelle.
Ajoitus oli kohdallaan ja Näveri sai biisit kuunneltavakseen. Tekstitkin olivat olemassa, mutta laulaja sai vapaat kädet sovittamisen suhteen. Hän kuvailee biisejä leikkikentäkseen.
Muu yhtye odotti Julesilta paljon, mutta sai vielä enemmän.
– Olin heti ensimmäisen laulusession jälkeen ihan tohkeissani. Julesin valinnasta ei ollut enää mitään epäilystä. Olimme tietenkin miettineet laululinjoja, mutta Jules toi niihin syvyyttä ja melodisuutta. Kun on kapasiteettia, sitä täytyy käyttää, Santura sanoo.
Santura ei tuntenut Näverin aiempia töitä, mutta oli vaikuttunut pelkästään miehen karismasta.
– En tiennyt mitään hänen laulajankyvyistään, mutta hänellä oli hyvä viba ja huumorintaju, hänestä oli helppo pitää. Onneksi hänellä on myös hyvä ääni!
– Julesin mukana tuli se grunge-elementti. Black grunge -termi ei ollut vielä olemassa siinä vaiheessa, Wright jatkaa.
Piikittelymielessä keksitty ”black grunge” kuvaa itse asiassa musiikkia varsin hyvin, olkoonkin, että ensimmäisenä maistiaisena julkaistu levyn avaus Lion Tamer antaa yhtyeestä todellista vähämetallisemman kuvan. Levy on jopa yllättävän raskas, sekä musiikiltaan että tunnelmaltaan.
Tekstit ja biisit ovat paljolti Thomas Wrightin kynästä. Se oli suorastaan Näverin ehto mukaantulolle, koska hän ei olisi ehtinyt kirjoittaa tekstejä.
– Tämä oli minulle ensimmäinen kerta tekstittäjänä. Sattumoisin elämässäni oli meneillään kaikenlaista paskaa, josta oli helppo ammentaa levyllinen tekstejä, Wright sanoo.
Keskeisenä teemana toimii irti päästäminen, johon elämä pakotti taiteilijan suorastaan raadollisen rajuin ottein.
– Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän asioista täytyy luopua. Isäni kuoli hyvin nopeasti edenneeseen syöpään. Lisäksi pitkä parisuhde tuli päätökseen ja lapseni muuttivat äitinsä kanssa pois. Oma äitini puolestaan sairastui Alzheimerin tautiin ja unohti lopulta kuka olen.
Työkalupakki tutuksi
Breakwater julkaistiin kesällä, mutta toista levyä tehdään jo. Rootbrain-miehet antavat haastattelua määrittelmättömästä sijainnista, jossa uusia raakileita työstetään biisien muotoon.
Albumi on ollut julkaisuvalmiina jo kauan, joten ryhmä ei osaa enää oikein markkinoida sitä uutena juttuna.
– Minä ajattelen, että se on päänavaus. Nyt jengi voi helposti tsekata, millainen bändi olemme, Wright sanoo.
Nyt kun bändi on kokonainen ja jokainen jäsen pääsee osallistumaan tekemiseen alusta lähtien, yhtyeen tunnelma on kohdillaan.
– Tässä ryhmässä on hyvä henki. Emme ole enää teinejä, vaan osaamme suhtautua toisiimme kunnioittavasti ja teemme musiikkia oikeista syistä. Tunnemme nyt työkalupakin sisällön, kun ryhmä on koossa, Wright sanoo.
Seuraava Rootbrain-julkaisu tulee olemaan ep. Syinä tähän ovat aikatauluhaasteet ja motiivi saada uutta musiikkia nopeasti julki.
Rootbrain ei ole toistaiseksi soittanut ensimmäistäkään keikkaa. Vuonna 2019 bändi oli jo periaatteessa livekunnossa, mutta pandemia sotki suunnitelmat. Tällä hetkellä lavalle astelemista kaavaillaan vuodelle 2024. Rootbrainin musiikki on sellaista, että livenä sen voi odottaa nousevan suorastaan uudelle tasolle.
Toiselle levylle bändi aikoo jättää laululle entistä enemmän tilaa. Näverin mukaan Rootbrain on antanut hänelle mahdollisuuden käyttää koko skaalaansa, ja enemmänkin.
– Black Honey on eräänlainen käyntikortti. Siinä biisissä käytän kaikki vaihteet mitä löytyy.
– Uudet biisit tehdään alusta asti laulu mielessä. Se tulee varmaan olemaan aika suuri ero ensimmäiseen levyyn verrattuna, että koko musiikki tukee laulua, ja toisaalta laulu elää musiikin mukana, Wright sanoo.
Julkaistu Infernossa 7/2023.