David Ellefsonin mukaan juuri edesmennyt Lee Rauch ei soittanutkaan Megadethin ensimmäisellä demolla – ”Väärää informaatiota”

Rauch oli kyllä mukana ensimmäisessä livekokoonpanossa, muttei koskaan äänittänyt mitään bändin kanssa, sanoo ex-basisti.

29.06.2023

Lyhytaikaisesti Megadethissä bändin alkuvuosina rumpuja soittanut Lee Rauch menehtyi viime viikolla. Rauch tunnetaan Megadethin ensimmäisestä keikkoja heittäneestä kokoonpanosta sekä siitä, että tämä soitti bändin ensimmäisellä Last Rites -demolla, joka julkaistiin 1984.

Vai soittiko sittenkään? Megadeth-pomo Dave Mustaine sanoi omassa muistokirjoituksessaan Rauchin olleen mukana Last Ritesilla, mutta perustajajäseniin kuulunut ex-basisti David Ellefson on toista mieltä.

Last Rites -demosta liikkuu väärää informaatiota. Lee ei koskaan tehnyt äänityksiä bändin kanssa. Last Rites -demo, joka netissäkin liikkuu, on täysin hänen seuraajansa, edesmenneen Gar Samuelsonin soittama”, Ellefson sanoo Rauchille osoitetussa muistokirjoituksessaan.

”Kolmen biisin demo äänitettiin triona minun, Daven ja Garin toimesta kesällä 1984. Silloinen managerimme Jay Jones, joka rahoitti demon, esitteli Garin meille pian sen jälkeen kun Lee oli eronnut ryhmästä huhtikuussa 1984. Jatkoimme triona kesän ja syksyn, kunnes loppuvuodesta Jay toi Chris Polandin bändiin ennen kuin lähdimme äänittämään Killing is my Business… and Business is Good -debyyttiämme Combat Recordsille.”

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (79 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja