Behemoth, At the Gates ja Wolves in the Throne Room alkuvuodesta Suomeen kahdelle keikalle

Tammikuun lopussa tärähtää Tampereella ja Helsingissä.

02.08.2018

Tänään uuden singlen syksyllä ilmestyvältä I Loved You at Your Darkest –pitkäsoitoltaan julkaissut puolalainen äärimetallisuuruus Behemoth saapuu tammikuussa Ecclesia Diabolica Evropa 2019 e.v. -kiertueellaan myös Suomeen ja heittää peräti kaksi keikkaa. Lauteille nousevat lisäksi melodödiksen uranuurtaja At the Gates länsinaapuristamme sekä amerikkalainen uuden aallon black metal -ryhmä Wolves In The Throne Room.

Joukkio konsertoi tiistaina 29. tammikuuta Helsingin The Circuksessa ja seuraavana iltana vielä Tampereen Pakkahuoneella. Liput keikoille tulevat myyntiin maanantaina 6. elokuuta klo 12 alkaen. The Circuksen liput myy Ticketmaster, Pakkahuoneelle puolestaan Tiketti ja Lippupiste.