Zhrinen esikoislevy kantaa nimeä Unortheta. Erikoiselta kalskahtavalla otsikolla ei ole mitään suoraa merkitystä, mutta mieli alkaa nopeasti pyöritellä sanoja unearthedin, orthodoxin ja thetan välillä. Mitä levyn nimi lopulta tarkoittaa?
– Se kuvastaa epäortodoksisia theta-aaltoja. Levy on meidän oma Nespithemme, laulaja-kitaristi Nökkvi G. Gylfason kertoo viitaten suomalaisen Demilichin klassikkodebyyttiin (1993).
Zhrinen musiikkityyliä on helpointa luonnehtia death metal -vaikutteiseksi black metaliksi. Sanoituksilla on ollut kautta aikain valtava rooli black metalin kokonaiskuvan hahmottamisessa, joten on aiheellista kysyä, mistä Unorthetan tekstit kertovat. Koetteko harmilliseksi, että monet kuulijat skippaavat sanoitukset tämän päivän nettikuuntelussa?
– Levyn tekstit ovat aika laaja katsaus ihmisen psyykeen ja synnynnäisesti itsetuhoiseen luonteeseemme. En välitä juurikaan, mitä muut sanoituksistamme ajattelevat. Jotkut perehtyvät teksteihin ymmärtääkseen musiikkia omalla tavallaan, ja toisia ne eivät vain yksinkertaisesti kiinnosta.
Vasta viime vuonna nykyisen nimensä saanut bändi toimi vuodesta 2007 otsikolla Gone Postal. Yhtye julkaisi tällä nimellä kovasti deathmetallisen In the Depths of Despair -esikoisensa 2008 ja soitti neljä vuotta myöhemmin valtavilla Wackenin hevifestareilla Islannin Wacken Metal Battle -osakilpailun voittajana.
Mielestäni loistava Gone Postal -nimi vaihtui kuitenkin melko yllättäen Zhrineksi. Enteitä tulevasta saatiin jo vuonna 2012 ilmestyneellä viimeisellä Gone Postal -demolla, joka oli nimeltään enteellisesti Unortheta.
– Saavutimme Gone Postalina kaiken, mitä olimme hakeneetkin. Samalla nimellä jatkaminen olisi ollut yksinkertaisesti typerää, joten homma täytyi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Islantilaisen metallimusiikin tunnettuus on kasvanut viime vuosina rajusti. Sólstafirin, HAMin ja Potentiamin kaltaisten vanhojen tekijöiden rinnalle ovat nousseet muiden muassa Kontinuum, Misþyrming, Skálmöld ja Svartidauði, jossa Nökkvi myös kitaroi.
Syyksi Islannin lähes räjähdysmäiseen nousuun metallikentällä Nökkvi kertoo maan eristäytyneisyyden, joka herättää varmasti kuulijoissa uteliaisuutta. Eristäytyneisyyden vuoksi myös paikallinen soundi on saanut muhia erittäin omintakeiseksi.
Kuinka on sitten mahdollista, että näinkin hienosta ja miellyttävästä valtiosta kasvaa näin tummanpuhuvaa ja pahaenteistä musiikkia esittävä bändi? Eihän teillä pitäisi olla mitään syytä olla vihaisia mistään!
– Niin, mutta tässä ei ole kyse pelkästään Islannista. Asumme erittäin pimeässä ja pahassa maailmassa, ja tämä innoittaa meitä kirjoittamaan tällaista musiikkia.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 4/2016.