Tuore Humanoid on 1970-luvun puolivälissä perustetun Acceptin seitsemästoista albumi. Vuonna 2009 lupaavasti alkanut laulaja Mark Tornillon aikakausi ehti jo saavuttaa lakipisteensä, eikä tuoreinta Acceptia voi kuvailla ainakaan positiivisilla superlatiiveilla.
Lukuisten aikataulusekoilujen jälkeen viimein puhelinyhteydellä tavoitettu kitaristi Wolf Hoffman kuitenkin vaahtoaa levystä into piukeana. Mies kertoo, että Acceptilla menee nykyisellään aivan mahtavasti.
– Meillä on tulossa kuudes albumi suurin piirtein samalla kokoonpanolla, samalla tuottajalla ja näin edespäin. Olemme vahvempia kuin koskaan!
Hoffmanin vanhaa bänditoveria Udo Dirkschneideriä lainatakseni: Well, what can I say?
– Ihmiset käyvät taas keikoilla ja kaikki on kohdillaan. Hassua, mutta tuntuu kuin koko korona-aika olisi muinaishistoriaa, eikö? Se oli aivan äärimmäinen tilanne, ja nyt se on mennyttä. Ainakin minusta tuntuu kuin kaikkea sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
– Julkaisimme kaikesta huolimatta silloin levyn [Too Mean to Die, 2021], ja olen iloinen, että teimme niin. Halusimme asioiden rullaavan eteenpäin sen sijaan että olisimme vain odotelleet, että kaikki palaa normaaliksi. Se oli fiksu liike, sillä nyt olemme taas yhden albumin pidemmällä ja asiat tuntuvat luistavan.
Huhtikuun 26. päivä ilmestyvän Humanoidin kehitteleminen alkoi puolitoista vuotta sitten. Suurin työ tehtiin kesällä 2023.
– Itse äänitysprosessi ei kestä koskaan pitkään, kun biisit ovat valmiita ja meillä on selvät suunnitelmat. Nauhoitimme kaikki osuudet ehkä kuukaudessa. Homma käy nopeasti, sillä kaikki ovat todella taitavia instrumenttiensa kanssa ja Mark on mahtava laulaja. Meitä ei siis pidättele mikään, koskaan! Se, mikä vie eniten aikaa, on biisien luominen.
Humanoid on toinen Accept-albumi sen jälkeen, kun bändissä alusta asti soittanut Peter Baltes lähti yhtyeestä vuonna 2018. Miten homma on sujunut ilman basistia, jolla oli merkittävä rooli biisintekijänä?
– Kukaan ei ole varsinaisesti ottanut Peterin roolia, mutta onneksi meillä on tyyppejä, jotka ovat astuneet kuvaan ja tuoneet mukaan omia juttujaan. Kitaristi Uwe Lulisilta tuli joitakin ideoita, ja esimerkiksi kappale Frankenstein on lähes täysin hänen tekemänsä. Basisti Martin Motnik puolestaan on ollut apuna sanoituksissa. Suurin osa biiseistä on, valitettavasti tai onneksi, omia luomuksiani.
– Kannustan kaikkia jäseniä tuomaan pöytään omia ideoitaan. Se on vain tosiasia, ettei jokainen taitava soittaja ole taitava kirjoittaja. Kaikki jäsenet eivät ole motivoituneita tekemään biisejä. Loppupeleissä minä teen kaiken pohjatyön.
Teknologian hampaissa
Humanoidin nimikappale viittaa vahvasti robotteihin ja tekoälyyn. Mistä moinen aihe?
– Digitaalinen vallankumous on tällä hetkellä kaikkien mielessä. Se saattaa muuttaa tavan, jolla käsittelemme taidetta. Biisejä tehdään kaiken aikaa robottien ja koneiden avulla. Taidetta luodaan tekoälyllä, samoin elokuvia, käsikirjoituksia ja vain luoja tietää mitä muuta. Teknologia voi hyvinkin muuttaa elämämme, ja siksi kirjoitimme aiheesta kappaleen. Emme sano, että se on hyvä tai huono asia, tai kerro mitä ihmisten pitäisi tehdä.
Hoffman on joka tapauksessa huolissaan.
– Pitkään ajateltiin, että robotit voivat vain korvata arkipäiväistä työvoimaa kuten vaikkapa koota autoja tehtaalla. Tuntuu oudolta, että ne ovat levinneet nyt luovuuden kentälle ja alkaneet hiipiä nurmelleni. Olen aina ollut sitä mieltä, että taide on yksi niistä asioista, joita vain ihminen voi tehdä. Siihen puretaan luovuutta ja sielua, eikä koneilla tietenkään ole sielua, ainakaan vielä. Ehkä jonain päivänä onkin, mistä minä tiedän.
– Juuri nyt koneet vain tarkkailevat ja kloonaavat olemassa olevaa taidetta tehden uusia versioita ihmisten luomien teosten pohjalta. Se ei ole kovin omaperäistä. Mutta kuka tietää, miten pitkälle tämä tulee vielä menemään. Jos ajatellaan 20, 30 tai sata vuotta eteenpäin, voi vain miettiä, kuinka paljon parempaa ja täydellisempää tekoälytaide tulee olemaan.
Samaan aikaan Hoffman on sitä mieltä, ettei ajassa voi palata taaksepäin.
– Teknologia kehittyy, teimme mitä vain, jopa ilman että ajattelemme koko asiaa. Tilanne on tullut jäädäkseen, ja meidän täytyy vain seurata mukana ja löytää tapa hyväksyä se.
Robottien vastapainoksi albumilla on kappale Ravages of Time, joka heijastelee ihmiselämää.
– Se on hitaampi biisi, jopa balladi. Mark teki jälleen suurimman osan sanoituksista, ja Martinillakin oli näppinsä pelissä. Minä keksin alkuperäisen ajatuksen sekä osan laineista ja kertosäkeestä.
– Ajattelin, että hitto vie, olen tehnyt tätä niin pitkään, pian 50 vuotta. Sydämeltäni olen ollut kaiken aikaa se sama innostunut teinipoika. Olen 64-vuotias, joka teeskentelee olevansa 16-vuotias! Teen vieläkin samoja tyhmiä virheitä ja minulla on yhä yhtä hauskaa kuin aikoinaan, ehkä jopa hauskempaa. Vuodet vierivät ja aika ottaa omansa. Kappale on siis rehellinen kertomus ikääntymisestä ja siitä, mikä on paikkamme elämässä.
– Halusin ilmaista itseäni rehellisemmin kuin koskaan aiemmin. Joskus aikoinaan olemme ehkä esittäneet kuolemattomia superstaroja, mutta ne ajat ovat mennyttä. Teemme samaa yhä hieman kieli poskessa, kuten edellisellä albumillamme, kun sanoimme olevamme liian ilkeitä kuolemaan. Emme tietenkään ole. Kaikki me tulemme kuolemaan.
Uutta ja vanhaa
Accept tunnetaan Balls to the Wallin ja Metal Heartin kaltaisista lekabiiseistä, jotka iskevät kerrasta tajuntaan. Vanhaa Acceptia rakastava toimittaja kuunteli Humanoid-albumin ainakin viisi kertaa eikä muista siitä nuottiakaan.
Hoffmanin mielestä levy on ehtaa tavaraa.
– Andystä [Sneap, tuottaja] on ollut kovasti apua. Kun käymme läpi biisi-ideoita ja raakileita, joukossa on aina jotain, mikä menee mielestämme liian pitkälle. Jätämme pois erikoisemmat jutut ja keskitymme biiseihin, jotka kuulostavat Acceptilta. Tavoite on, että kappaleen tunnistaa Acceptiksi ensimmäisistä sekunneista lähtien. Kun biisi etenee, se on jotain uutta ja jännittävää, mutta samaan aikaan tuttua.
– Kun on tehnyt 17 albumia, toisinaan tulee tietysti tunne, onko enää mitään sellaista, mitä en ole tehnyt. Tiedostan täysin Acceptin perinnön. Yritän siis kirjoittaa vain sellaista materiaalia, joka istuu genreemme, tyyliimme ja perinteisiimme ja toimii yleisöllemme. En tekisi mitään poppia tai semmoista, joka on täysin pois alueeltamme. Sellainen voisi olla ihan hauska projekti, mutta tuskin kovin tarkoituksenmukaista.
Kitaristi on onnessaan, että yhtyeellä on tunnistettava soundinsa.
– Se on positiivinen ongelma. No, en sanoisi että edes ongelma. Se on lahja. Maailmassa on niin paljon geneeristä musiikkia, eikä kaikilla bändeillä tai artisteilla ole omintakeista tyyliä. On mieletön fakta, että meillä on soundi, jonka ihmiset tunnistavat välittömästi.
– En tiedä, voiko sitä edes pukea sanoiksi. Sitä, miten kitarariffit käynnistävät biisit ja miten vedämme taustalaulut. Myös Markin laulu on tietysti isossa osassa, hänen äänensä tunnistaa heti. Biisirakenteemme ovat vanhan liiton tyyliä. Se on eräänlainen traditio, jota haluamme pitää yllä. Samaan aikaan kaiken täytyy kuitenkin olla uutta ja mielenkiintoista. Joskus raja on häilyvä.
– Kokonaisuus on palapeli, joka koostuu tietyistä asioista. Joskus kyse on siitäkin, mitä emme tee. Olen aina pitänyt sanonnasta, että nuoteilla, joita ei soiteta, on suurempi merkitys kuin niillä, jotka soitetaan.
Parasta biisiä metsästämässä
Hoffman on sitä mieltä, että Accept on vasta uransa puolivälissä. Näin ollen bändi panisi pillit pussiin vuonna 2072 kitaristin ollessa 112-vuotias. Kuulostaa realistiselta tavoitteelta.
– Meillä on rutkasti uusia ideoita ja suunnitelmia. Ei ole merkkiäkään siitä, että loppu häämöttäisi, vaikka reissuni Acceptissa on kestänyt jo lähemmäs 50 vuotta. Se on aika hullua ja sitä on vaikea kuvitella. Tuollainen numero kuulostaa pelottavalta!
– Nautin tästä, sillä olen hyvin varma itsestäni ja siitä mitä teen. Nuorempana olin paljon epävarmempi sekä soittajana että ihmisenä. Ajattelin, että muut ovat paljon parempia tai että en ole tarpeeksi hyvä. Tunnen yhä samoin, mutta ajatukset eivät ole niin hallitsevia.
Seuraavaksi Hoffman letkauttaa samat latteudet, joita hän on hokenut ainakin viimeisen vuosikymmenen.
– Olen yhä sitä mieltä, että paras on vielä tulossa. En ole vielä kirjoittanut parhaita biisejäni tai soittanut parhaita kiertueitani. Haluan tulla koko ajan paremmaksi, ja puskea bändiä entistä paremmaksi. Samaan aikaan tunnen oloni koko ajan varmemmaksi. Mikään ei pysäytä minua, kun olen taas tällä tiellä, täydellä voimalla. Miksi pysähtyisin? Minulta kysytään välillä, enkö aio jäädä ikinä eläkkeelle. Ei, enpä usko. Jos lakkaisin tekemästä levyjä ja keikkailemasta, mitä muuta tekisin? Tiedän, etten saa mistään muusta samanlaista adrenaliiniruisketta kuin lavalla soittamisesta.
Hoffman heittäytyy muistelemaan kuivempia hetkiään.
– On ollut aikoja, joina bändiä ei ollut käytännössä olemassa. Tein lähes kymmenen vuotta töitä valokuvaajana ja menestyin hyvin. Mainoskuvaajana teki hyvän elannon ja se oli mukavaa puuhaa. En kuitenkaan saanut siitä irti samaa tunnetta kuin musiikista, eikä sillä ollut minulle yhtä suurta merkitystä. Se oli äärimmäisen arvokas kokemus, jota en missään nimessä pyyhkisi pois. Se avasi silmäni ja näytti minulle, millaista elämäni olisi ilman musiikkia. Tajusin, että musiikki on yksi ainoista asioista, joilla on minulle äärimmäisen suuri merkitys.
– Ymmärsin, että tekemälläni musiikilla on valtava merkitys myös muille. Tapaamme usein faneja, jotka tulevat pyytämään nimmareita levyihin, jotka teimme 30–40 vuotta sitten. Kun jokin albumi on julkaistu, sen musiikki ei häviä mihinkään. Se tulee säilymään pitkän aikaa. En sanoisi että ikuisesti, mutta se on ehdottomasti pitkäikäistä.
Pitkää ikää sopii toivoa Hoffmanillekin, jos mies aikoo kipparoida bändiä vielä toiset puoli vuosisataa. Vaan miksi bändi sivuuttaa alkavalla Humanoid-kiertueellaan Suomen tyystin?
– Keikkabuukkaajamme kertoi, ettei Suomessa olla tällä kertaa kiinnostuneita Acceptista. Ajattelin, että sepä erikoista. Olemme soittaneet Suomessa viime vuosina ties kuinka monta keikkaa, joten en todellakaan tiedä, miksi jätämme sen tänä vuonna väliin. Ehkä keikkapaikkoja ei ollut vapaana tai kyse on aikatauluongelmasta. En voi mitenkään kuvitella, että kyse olisi kiinnostuksen puutteesta.
Julkaistu Infernossa 4/2024.