Brutaalia ja primitiivistä sludgea basson, rumpujen ja laulun voimin louhiva tamperelainen Abysmal Rites julkaisee 9. toukokuuta kakkoslevynsä Restoring the Primordial Order Wormholedeathin kautta. Nyt levyltä on julkaistu videoineen toinen single The Secret of Pure Grief, jossa kiteytyy albumin keskeinen teema ihmisyydestä, sen raadollisuudesta ja tämän seuraamuksista.
”Sanoitukset porautuvat pohjattomaan suruun jonka ihmisten julmuus ja sen ymmärtäminen ovat aiheuttaneet sekä kuinka tähän herääminen on lähes kestämätöntä. Suurin osa kaikesta maailmassa tapahtuvasta hulluudesta on lähtöisin erilaisia uskontoja palvovista ihmisistä, jotka kuvittelevat itsensä korkeammalle kuin muut. Norsunluutornistaan käsin he oikeuttavat sotien käymisen ympäri maailmaa ja vääräuskoisten hävittämisen, jos he eivät miellytä tai edusta omaa vinksahtanutta ajatusmaailmaansa”, avaa basisti M.
Levyn julkkareita juhlistetaan keikalla Tampereen Bar Kotelossa toukokuun 16. päivä yhdessä Hollow Corpsen ja MurderHollowin kanssa.