Ruotsalainen Witchcraft kävi läpi melkoisia muutoksia The Alchemist-levynsä (2007) jälkeen ja julkaisi viime vuonna kauan odotetun Legendin. Levy on osoittautunut sangen toimivaksi tapaukseksi, joten on syytä tarkistaa, miten örebrolaiset toimittavat riffinsä livenä.
Lämppärinä toimi näillekin sivuille haastateltu Seremonia. Bändi operoi tarkkaan siinä rajapinnassa, jossa on mahdotonta päättää, onko tämä hienoa vai pöhköä. Vimmainen soitto ja teatraaliset elkeet pelastivat paljon, mutta vähän kysymysmerkkimäisen olon keikka jätti. Ehkä se on tarkoituskin.
Witchcraft aloittaa toimintansa vailla suuria elkeitä. Bändi luottaa riffiensä voimaan, ja siihen on syytä luottaakin, koska riffit ovat niin kovia. Soundi on korvia hivelevän tasapainoinen, lämmin ja täyteläinen, kuten Klubilla vain parhaimmillaan voi olla. Kitaristikaksikko Simon Solomon – Tom Jondelius on harvinaisen toimiva tutkapari ja peräti symmetrinen, koska kitarankaulat sojottavat eri suuntiin. Basisti Ola Henrikssonin pää hakkaa halki koko keikan, mutta bändin varsinainen rocktähti on rumpali Oscar Johansson. Hitto soikoon, minkä grooven ukko saa aikaiseksi ja miten helpolta se näyttää!
Keulamies Magnus Pelander jakaa mielipiteitä. Mies näyttää lavalla jotenkin ulkopuoliselta muuhun ryhmään nähden, enkä ihmettele jos joku moittii häntä karisman puutteesta. Toisaalta ukon oudossa eläytymisessä on jotain hyvin tyylikästä. Ja laulu, se kyllä toimii! Kepeät Danzig-maneerit putoilevat täsmälleen oikeisiin paikkoihin ja fiilis on erinomainen. Mies ei revittele liikoja vaan luottaa hillittyyn tunnelmaan. Kun hän muutamassa kohdassa kaivaa itsestään hiukan enemmän desibelejä, äänessä tuntuu olevan suunnaton voima. Taidokasta dynamiikan hallintaa.
Suomalainen keikkayleisö polttaa nykyään yllättävän estottomasti pilveä keikalla. Tällaisen hämyilyrockin tapauksessa se varmaan kuuluu monen mielestä asiaan. Bändi itse on skarppi ja hyväntuulinen. Pelander vitsailee ja nauttii, eikä ihme, kun soundi on hyvä ja tupa täynnä. Todellakin, samana iltana oli Tampereen karvapäille yllin kyllin muutakin tarjontaa, mutta silti Klubilla sai kulkea kylki edellä.
Keikka kesti tunteroisen ja tuntui jäävän armottomasti kesken. Olisihan tätä jaksanut vielä. Mutta parempi tietysti näin.