Teksti ja kuvat: Jaakko Silvast
W.A.S.P. vuosimallia 2012 on hyvin pitkälti sama yhtye kuin viimeiset kahdeksan vuotta. Tänä aikana losangelesilaisjoukkio on esiintynyt Suomessa kymmeniä kertoja. Bändin keikalla ei enää yllätä mikään, mutta mihinkään ei myöskään tarvitse pettyä. Sitä, että bändin Tampere-talon keikka tuntui minusta kauttaaltaan perusvarmalta suorittamiselta, ensimmäisellä tai toisella W.A.S.P.-vedollaan olleiden ei kannata ottaa liian tosissaan. Yhdettätoista kertaa saman kokoonpanon ja käytännössä saman settilistan nähneenä ja kuulleena fiilis on vain hiukan seesteisempi.
Kolmattakymmenettä aktiivivuottaan rundillaan juhliva W.A.S.P. toimitti reilusti puolilleen täyttyneen Tampere-talon keikkasalin yleisölle sen minkä oli luvannutkin. Ensin kattaus hittejä bändin alkupään tuotannosta, sitten puolen tunnin otos vuonna 1992 julkaistusta The Crimson Idol -teemakiekosta ja lopuksi hiukan uudempaa materiaalia. No, On Your Knees, The Real Me, I Wanna be Somebody, L.O.V.E. Machine, The Headless Children ja Wild Child ovat toki keikkakäytössä puhki kuluneita, mutta toisaalta niin legendaarisia WASP-numeroita, että eihän siinä auttanut synkistellä vaan spontaanisti nostaa nyrkkiä ilmaan ja hymyä korviin. The Torture Never Stops olisi saanut tulla ihan kokonaan biisiä harvemmin livenä kuulleiden vuoksi. Samoin hituri Sleeping (in the Fire), joka tällä kiertueella on puolitettu The Headless Children -levyn (1989) Forever Freellä. Niistä uusista biiseistä vetäistiin vain vuoden 2007 Dominatorin Heaven’s Hung in Black, ja loppuun tietysti vielä ikuisuussinetti Blind in Texas. Merkillepantavan ilahduttavaa oli, että keikka kellotti lopulta yli puolitoista tuntia.
Niin, Tampere-talolla W.A.S.P. ei ole aikaisemmin soittanutkaan. Tilana paikka on kaikkinensa jokseenkin Tullikamarin Pakkahuoneen kokoinen, esiintymislavaa myöten. Koska mestoille olisi mahtunut yleisöä reilusti nähtyä enemmän, yhtyeen voi ainakin Tampereen-keikan perusteella sanoa kokeneen Suomessa jo jonkinmoisen inflaation. Hieno ja askelmerkkinsä tarkasti osaava bändihän tuo on, mutta jotain tarttis hittiautomaatillekin tehdä, kun eivät kerran uusimpien levyjen kappaleet kanna keikkarepertuaariin saakka, eikä W.A.S.P.-show’ta tulla katsomaan (enää) shokeeraavuutensakaan takia. Eikä bändijohtaja Blackie Lawlesskaan enää jaksa kieppua keikan alusta loppuun ”elvismikkinsä” päällä kuten vielä kahdeksan vuotta sitten. Miehen ääni on tosin edelleen rautaisessa kunnossa, joten sikäli Lawlessilla on edessään vielä useita aktiivisia bändivuosia.
Joitakin vuosia sitten The Crimson Idol -levyä juhlistanut kiertue, jolla longari soitettiin kokonaisuudessaan, oli yhtyeeltä toimiva kädenojennus fanien suuntaan. Heidän lisäkseen W.A.S.P.-keikoilla käy se radiohittien perään huuteleva ja hevibilemusiikkia kaipaava juhlijajoukko, joiden mielirallit löytyvät käytännössä kahdelta ensimmäiseltä levyltä. Herra Lawlessilta olisikin oiva veto teemoittaa kiertueet tulevina vuosina W.A.S.P.-, The Last Command- ja miksei myös Inside The Electric Circus- ja The Headless Children -levyjen mukaan siten, että jokainen albumeista soitettaisiin keikoilla vuorovuosina alusta loppuun. Samaan syssyyn Lawless voisi hankkia yhtyeen riveihin takaisin vanhan aisaparinsa Chris Holmesin, ihan vaan vaikka uudeksi vetonaulaksi.