Raikas ja kirpakka maaliskuinen ilta oli kuin tehty tunnelmalliselle ja melodiselle metallimusiikille tanssisali Lutakossa Jyväskylässä viime viikon perjantaina 21.3. Pääasialla oli viime vuonna komeetan lailla metallimaailmankartalle noussut pohjoismainen superbändi Cemetery Skyline, joka myi täyteen jokaisen näistä maaliskuun lopun neljästä keikastaan Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa. Kaikilla paikkakunnilla mukana mesosi australialais-suomalainen The Eternal ja Jyväskylässä kotistagellaan myös vaihtoehtometallijyrä Red Eleven.
Viimeksi mainittu ei ole keikkaillut vähään aikaa, mutta täytti silti loistavasti tonttinsa ammattimiesten elkein. Paljon kokenut Red Eleven -viisikko veti täysipainoisen ja laadukkaan reilun puolituntisen parhaimpia puoliaan. Yhtyeen musiikki on keskivertoa teknisemmästä tulokulmastaan huolimatta niin melodiarikasta, että se valloittaa välittömästi sellaisenkin, joka ei olisi bändistä ikinä mitään kuullutkaan. Tarkasti soittavan yhtyeen kirsikka kakun päällä on monipuolisesti tulkitseva laulaja Tony Kaikkonen, jonka pitäisi tontillaan olla paljon tunnetumpi tässä maassa. Red Elevenin keikan ainoaksi kupruksi muodostui taustanauhojen käytöstä johtuva asteittainen tyhjäkäynti biisien välissä.
Illan toisena yhtyeenä lavalle astellut The Eternal veti fiiliksen puolesta illan ehkä kaikkein intensiivisimmän setin. Ennen kuin kerron miksi, kerrataanpa hieman taustaa. The Eternal perustettiin Australian Melbournessa 22 vuotta sitten. Yhtye on kokenut paljon ja sen kokoonpano on elänyt vuosien saatossa, mutta The Eternalin perustaja, primus motor, laulaja-kitaristi Mark Kelson on tehnyt töitä määrätietoisesti bändinsä eteen koko tämän ajan. Yhtyeellä on vyöllään muun muassa seitsemän pitkäsoittoa ja useampia maailmankiertueita, joita Kelson on järjestellyt ja suorittanut kulloistenkin yhtyetovereidensa kanssa pääasiassa ruohonjuuritasolla ja kengännauhabudjeteilla. Silti The Eternal on kotimaansa lisäksi soittanut monta kertaa useissa Euroopan maissa sekä esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.
Jyväskylän Lutakossa bändi soitti ensi kertaa keväällä 2009, ja tuolloin, torstai-iltana, paikalla oli ehkä 15 maksanutta. Viime perjantaina sali oli silmämääräisesti täynnä, ja yleisö saikin nautittavakseen aiempaa tyystin uudella levelillä operoivan nelikon. Syitä The Eternalin tason nostoon on monia, mutta merkittävimmät lienevät bändin nykyinen ja umpisuomalainen komppiryhmä, johon kuuluvat Amorphis-rumpali Jan Rechberger ja hänen entinen soittajatoverinsa, basisti Niclas Etelävuori. Toinen on Mark Kelsonin aisaparina vuoden 2018 mainiosta Waiting for the Endless Dawn -pitkäsoitosta saakka toiminut kitaristi Richie Poate. Itse maestro Kelson myös laulaa tällä hetkellä paremmin kuin koskaan aiemmin, kiitos miehen henkilökohtaisen elämäntapamuutoksen. Kaiken edellä mainitun ansiosta The Eternalin nykytekeminen on jämäkkää ja tasapainoista ja juuri niin laadukasta kuin kansainväliseltä metallibändiltä sopii odottaakin. Kaikki tämä tiivistyi käsinkosketeltavaksi tunnelmaksi ainakin Lutakossa, missä ensimmäiset kylmät väreet nousivat jo setin avanneen ja yhtyeen ehkä kaupallisesti tunnetuimman kappaleen Everlastingin tunkeutuessa korvakäytäviin. The Eternalin setti painottui ansaitusti viime vuonna julkaistun Skinwalker-levyn raitoihin. Henkilökohtaisesti itselleni yksi illan kohokohdista oli kuitenkin Waiting for the Endless Dawn -albumin upean vahva Rise from Agony -eepos.
Viime perjantai-illan ja koko lyhyen kiertueen ehdoton kingi oli silti Cemetery Skyline, jonka ura on alati kiihtyvässä nousukiidossa. Viime vuonna julkaistu Nordic Gothic -debyytti oli vuoden parhaita metallilevyjä, ja sehän kuultiin näillä Suomen-keikoilla kokonaan. Lisänä setissä oli jo bändin ihka ensimmäisellä keikalla Laukaan John Smith Festivaleilla viime kesänä kuultu sutjakka Roy Orbison -laina I Drove All Night.
Cemetery Skyline -musiikin lisäksi täyteen pakkautunut tanssisali Lutakko sai kokea täyteläisen ja ennen kaikkea iloisen ja reilun tunnin mittaisen näytteen siitä, mitä hyvällä tavalla vahvasti kaupallinen ja kertosäeorientoitunut goottirock livenä parhaimmillaan on. Bändin maestro, kitaristi Markus Vanhala veteli näyttäviä sooloja kuusikielinen suorana, ja laulaja Mikael Stanne tulkitsi samettisen pehmeällä puhtaalla rekisterillään sen minkä hymyilemiseltään ennätti. Legendaarisuudessaan metallimaailmanluokan komppiryhmä Vesa Ranta & Victor Brandt naulasi alataajuudet ja rytmin millilleen kohdalleen. Melodiapuolen täydensi Sande Kallio koskettimiensa takana.
Cemetery Skyline toimitti jo viime kesänä, pimenneessä heinäkuun illassa Peurungan nurmella suuria lupauksia herättävästi, mutta klubiolosuhteissa yhtyeen musiikki on silti kaikkein omimmillaan. Kaiken tähän mennessä koetun perusteella bändille voi helposti povata pitkää ja menestyksekästä ikää.
Teksti: Jaakko Silvast, kuvat: Jaakko Manninen
