Rotten Sound, Victims, Speedtrap – Klubi, Tampere, 23.1.2013

24.01.2013

Tammikuinen keskiviikko ei taida olla paras mahdollinen keikkapäivä, koska edes grindcorepartio Rotten Sound ei saanut ihmisiä suuressa määrin liikkeelle. Asiaan saattoi toki vaikuttaa sekin, että LiveMusicStage striimasi keikan netissä.

Saavuin paikalle kesken Speedtrapin. Bändin rivakka perinteinen heavy soljui kuten aina, hyvällä energialla ja tatsilla. Ville Valavuon kitarointi on hienoa kuunneltavaa ja katseltavaa, kerrassaan notkeaa ja tyylitajuista toimintaa. Yleisöä oli vielä tässä vaiheessa varsin vähän, mutta se ei tuntunut yhtyeen suoritusta liiemmin verottavan.

Kolme bändiä oli asetettu ruhjomisjärjestykseen. Ruotsalainen Victims nosti kierroksia Speedtrapista hardcoren puolelle ja räimi erittäin mallikkaan setin. Trio toimitti asiansa käskevästi ja ilman mitään ylimääräistä. En ollut perehtynyt bändin tuotantoon aiemmin, joten tarttumapintaa ei hirveästi ollut, mutta kyllähän tällaisesta hakkauksesta aina nauttii. Perusasioiden äärellä.

Rotten Soundilta sopi odottaa vain ja ainoastaan murhaa, ja sitähän saatiin. Paksu ja ruhjova soundi ja hirmuinen intensiteetti kantoivat keikan alusta loppuun. Armottoman julmaan musiikkiin nähden lavalla oli leppoisa meininki. Laulaja Keijo Niinimaa vitsaili välillä paitamyyjälle, viljeli Kummeli-viittauksia ja oli muutenkin silminnähden hyvällä tuulella. Huuto lähti juuri kuten pitääkin.

Rumpali Sami Latva on hurja kaveri. Setillinen äärimmäistä paahtoa ja naamalla koko ajan kahvinjuonti-ilme. Mahtoiko hemmolle tulla edes hiki? Käsittämätöntä osaamista.

Bändi viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlia ja niinpä setissä kuultiin muutama suomenkielinen veto vuoden 1995 Sick Bastard -ep:ltä. Hauskaa!

Vaikka väkeä ei ollut mitenkään liikaa, saatiinhan siellä pittikin aikaan. Hyvä esimerkki yhtyeen karismasta saatiin encoreiden alussa. Kun Niinimaa kutsui ihmiset lavan eteen, kaikki tottelivat. Yleensä kaikenlainen ”tulkaa hei kaikki tänne lähemmäs” -huutelu on lähinnä vaivaannuttavaa, mutta tämän bändin keikalla ei. Se on käsky, jota totellaan.

Vajaan tunnin mittaisen keikan jälkeen tuntui kuin kallo olisi putsattu teräsharjalla sisältäpäin. Ja hymy oli korvissa. Kiitos tästä.