Maaliskuun toisen torstain ilta Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneen pihamaalla. Yhdysvaltalaisen heavy metal -legenda Manowarin on ilmoitettu aloittavan keikkansa puoli yhdeksältä, mutta Pakkahuoneelle sisään pyrkivien jono yltää neliömäisessä muodostelmassa vastapäisen ravitsemusliikkeen ohi melkein Tulliklubin portaille saakka vielä varttia ennen h-hetkeä. Sisäänpääsy tapahtuu kylmässä kelissä onneksi sutjakasti ja tietokin ehtii kertoa, ettei bändi aloita ennen kuin kaikki halukkaat on saatu sisälle saakka. Näin myös tapahtuu.
Todistin Manowar-keikkaa viimeksi Helsingissä Warriors of the World -levyn (2002) promotoimisen tiimoilta, ja rehellisesti sanoen se oli myös edellinen kerta, kun jaksoin aidosti innostua yhtyeen tekemisistä, ainakin levytetyssä muodossa. Vuoden 2012 lopulla julkaistun The Lord of Steel -albumin jäljiltä olo oli entistäkin skeptisempi. Kun kuulin kiekkoa ensimmäistä kertaa (mp3-laatuisena tosin), piti ihan oikeasti tarkistaa, olinko ladannut soittimeeni todellakin sen saman porukan tekeleen, joka ruuvasi aikoinaan niinkin vahvoja ja niin hienoilla metallikappaleilla varustettuja albumikokonaisuuksia kuten Sign of the Hammer (1984), Kings of Metal (1987), The Triumph of Steel (1992) ja Louder Than Hell (1996).
Kun Manowarin Pakkahuoneen keikan avannut biisinelikko Manowar, Call to Arms, Sign of the Hammer ja etenkin The Power oli vyörynyt lavalta täyden tuvallisen yleisöä niskaan, huomasin helpotuksekseni ja hiukan häpeissänikin aliarvioineeni basisti Joey DeMaion johtaman yhtyeen nykyisen iskuvoiman. Juurikin sillä kohtaa, kun teräsnieluvokalisti Eric Adams veteli voimalla kohdilleen viimeksi mainitun kappaleen kaikkein korkeimmat kertosäehuudot, huitelivat kylmät väreet pitkin selkäpiitä niin, että vihellys kävi. Spontaani responssi tälle oli marssiminen anniskelutiskille, mallasjuoman tilaaminen ja käsien nostaminen ilmaan niin sanottuun Manowar-tervehdykseen. Jonkinasteinen alitajuinen metallisoturi puski läpi epäilijän ulkokuoresta, vaikkakaan en ole koskaan ollut kiinnostunut niinkään Manowarin sanoituksista, yltiöpäisestä heavy-pullistelusta tai muusta bändin konseptiin liittyvästä puritaanisuudesta. Kaikessa uhossaan ja ehdottomuudessaan Manowar tarjoaa keikoillaan metalliviihdettä parhaimmillaan. Eikä tässä kohtaa viihde-sana pidä sotkea hupiin saati pelleilyyn. Manowarin kohdalla se tarkoittaa rautaisia biisejä, tiukkaa ja osaavaa soittamista sekä näyttävää lavapresenssiä. Ja tietysti kohtuullisen kovaa soittovolyymia. Tosin ainakin Pakkahuoneen takaosassa keikan seuraaminen sujui niiltä osin suhteellisen inhimillisissä merkeissä. Väen tungos olikin sitten asia erikseen.
Manowar tuuttasi Tampereella ilmoille kaksi tuntia kellottaneen ja 22 kappaletta sisältäneen setin pääasiassa vanhoja hittejään. Kattaus käsitti myös viljavan otannan viimeisimmän The Lord of Steelin kappaleita. Sinänsä kunnioitettavaa toimintaa, vaikka en keikan jälkeenkään voi laskea kyseistä albumia Manowar-klassikoiden joukkoon. Mukaan mahtuivat myös kitaristi Karl Loganin sekä legendaarisen ex-patteristin, huhtikuussa 2011 menehtyneen Scott Columbuksen (rip) sittemmin korvanneen alkuperäisrumpali Donny Hamzikin soolot. Henkilökohtaisen spottinsa tarjoili myös basisti Joey DeMaio suomen kielen pikakursseineen ynnä muine asiaan kuuluvine stand up…, anteeksi, hehkutuksineen. Takavuosista poiketen kukaan yleisöstä ei päässyt lavalle esittelemään kitaristin taitojaan (tosin joku taisi järjestyshenkilökunnan toimesta tulla saatelluksi ulos koko keikkamestasta), enkä rekisteröinyt keikan aikana myöskään yläosatonta naiskauneutta, tosin etukarsinan puolella näin saattoi käydäkin. Mene ja tiedä.
Setin loppupuoli kliimaksoitui Kill with Poweriin, Kings of Metaliin, Hail and Killiin ja encoren viimeisenä soitettuun Black Wind, Fire and Steeliin. Metalliveljeys huokui läpi Pakkahuoneen yleisön, joka osaltaan nosti keikan tunnelman kattoon. Ja ihmekös tuo. Kun klubikeikan liput maksavat 75 euroa kappaleelta, on possessa tuskin ainoatakaan huvikseen bändiä tsekkaamaan lähtenyttä random-edustajaa, vaan enempi vähempi faneja, joille kaikki lavalla tapahtuva tekeminen on tervetullutta.