Tokoinrantaan noussut Huvila-teltta kertoo, että Helsingin Juhlaviikot ovat käynnissä. Teltan suojissa tapahtuu joka vuosi jotain erityistä, jotain ainutlaatuista ja kenties kertaluontoista. Hämärtyvässä ja kosteassa elokuun illassa lauteille nousi torniolaislähtöinen CMX, joka esitti kaksi erillistä konserttia, joista kumpainenkin oli spesiaaliosaston hommia. Etukäteen oli tiedossa, että bändi vetää kymmenenvuotisiaan viettävän scifi-eepos Talvikuninkaan alusta loppuun. Ensimmäisen, Baikonur-nimellä kulkevan kokonaisuuden sisältö oli hämärän peitteessä, ja hämärä oli itse esityskin.
Teltta-alueella vallitsi seesteinen ja rauhallinen ilmapiiri. Suurin osa porukkaa oli asettunut mukavasti katsomon tuoleille, osa alkoi pakkautua lavan eteen, ja jotkut hörppivät juomiaan tallustellen teltan ulkopuolella. Ilmassa leijui uteliaisuus. Mitä A.W. Yrjänä, Janne Halmkrona, Timo Rasio ja Olli-Matti Wahlström ovat keksineet? Millä keinoin johdatus Talvikuninkaaseen tapahtuu?
Mikko von Hertzen ilmestyi lavalle kertomaan, mitä tuleman pitää. Tuleman piti sitä, että ennen Talvikuningas-settiä CMX esittäisi koneellisia – ja ehkä kokeellisiakin – versioita valikoiduista Cloaca Maxima -kappaleista. Yleisö innostui pieneksi hetkeksi vaatimaan rytmikkäin taputuksin bändiä lavalle. Vaatimus vaimeni yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Raivokkaat ”SEEÄMMÄKS”-huudot eivät kaikuneet, vallitsi outo rauha.
Hieman seitsemän jälkeen lavalle asteli CMX. Lavan etuosassa seisoi neljä syntetisaattoria, ja pian niiden takana seisoi neljä aurinkolasipäistä miestä. Seuraavat noin 45 minuuttia seurattiin elektronisia CMX-säveliä. Ambientmaisissa sfääreissä leijaillut maalailu ei imaissut syövereihinsä siltä seisomalta, vaan se alkoi hiljalleen kasvaa muotoaan muutellen. Itse asiassa elektro-CMX:n teho alkoi avautua vasta päivän päästä, kun se oli tehnyt työtään kuulijan alitajunnassa.
Mustaan kaapuun, lierihattuun ja – kuten todettua – aurinkolaseihin verhoutunut A.W. Yrjänä tulkitsi avaruudellisissa tasoissa liikkuneet kappaleet todella hienosti. Sopivalla kaiulla varustetut laulut kuulostivat paikoin jonkin aiemmin tuntemattoman tähteinvälisen uskonnon opetuspuheilta – ja uusi seurakunta kuunteli. Suuri äiti, Baikonur, Sivu paholaisen päiväkirjasta ja muut kuulostivat, noh, ennenkuulumattoman vaikuttavilta.
Ensimmäisen näytöksen valaistusratkaisu haukkasi ja hukkasi osan esityksen tehosta. Valoton lava oli haaste paitsi kuvaajalle, myös katsojalle. Varsinkin yläkatsomosta käsin vaikutti siltä kuin sähköt olisivat menneet poikki. Myös taustavideoita olisi voinut hyödyntää rohkeammin. Sama satsi klubiolosuhteissa vaikka kunnon alavaloilla ja videokollaaseilla, niin avot.
Ambient-keikan jälkeen haahuiltiin 45 minuuttia, kunnes oli aika Talvikuninkaan valtakauden. Vajaan tunnin tauon jälkeen jengiä alkoi kerääntyä lavan eteen ihan eri fiiliksillä kuin ennen ensimmäistä show’ta. Nyt alkoi olla hurmoksen merkkejä ilmassa. Sitten yhtye astui esiin, ja Kaikkivaltias avasi illan toisen kierroksen tarttuvalla alkuriffillään. Himmailut oli himmailtu, ja oli aika saada progressiivista scifipunkheavyrockia. Ei aikaakaan kun penkkiriveillä ei enää istunut kukaan, vaan katsojat seisoivat teltan takaosaan saakka.
Tällaiset ”soitetaan levy alusta loppuun” -keikat ovat aika erilaisia verrattuna perinteisiin vetoihin. Nyt yleisö tiesi, mitä se tulisi saamaan ja yllätysmomentti puuttui, ainakin periaatteessa. Tämä oli toki tiedossa ja tarkoituskin. Saimme Talvikuninkaan koko komeudessaan, ja se soundasi erittäin hyvältä. Siis biisit itsessään ovat lujaa CMX-laatua, mutta myös nimenomaan äänimaailma oli Huvila-teltassa erityisen upea. Lavan edessä sai luonnollisesti hienoista suttua, mutta taaemmas mentäessä soundit muuttuivat todella pehmeiksi, kirkkaiksi ja erotteleviksi.
Talvikuningas on moni-ilmeinen ja -puolinen teos, eikä sen kaikkien mutkien ajattelisi taipuvan rokkikeikkaolosuhteisiin, mutta niin vain taipuivat. Ei tullut Kultanaamiota tai Surunmurhaajaa, mutta yleisö heilui ja huusi sujuvasti myös polveilevan science fiction -punkin tahtiin. Kun Pretoriaanikyborgien lopun hc-vaihde iskeytyi päälle, niin riehuminen oli tosiasia. Ja Punainen komentaja komensi kertosäkeellään nyrkit puimishommiin.
CMX soitti tiukasti, tietenkin. Kymmenen vuotta sitten Talvikuninkaan julkkarikeikalla rummuissa oli vielä Tuomas Peippo, ja olikin nyt mukavaa kuulla ja nähdä kuinka kovaiskuinen Olli-Matti Wahlström otti kappaleet omakseen. Punaisen komentajan säkeessä taisi soida tuplabasareiden tilalla tanakka tomientäyteinen komppi. Koskettimissa ja taustalauluissa oli tutunnäköinen hahmo, nimittäin Stone-mies Janne Joutsenniemi. Taustalaulut antoivat hienoa tukea Yrjänälle, ja Resurssikysymyksen huutolauluvuorottelu toimi täydellä teholla.
Talvikuningas soi aina Kaikkivaltiaan peilin loppuun ilman välispiikkejä, sellaisenaan. Encoreja ei tullut, tuli se mitä pitikin. Loppuun laserit ja savut, sitten palattiin takaisin maanpinnalle – tai Maan pinnalle. Bändi tuli vielä kumartamaan ja sitten se oli siinä. Huvila-teltta on hieno paikka ja CMX hieno yhtye. Poistuin tummaan ja lämpimään loppukesän iltaan kokemusta rikkaampana ja tyytyväisin mielin. Talvikuningas kruunasi elokuun.
