Torstai 20.2. – Capcana, Timisoara (Romania)
Tukkoinen herätys rajamuodollisuuksiin, kun passit yritettiin kerätä vielä nukkuvilta talteen. Sekasortoinen häslääminen sai kumminkin suurimman osan jalkeille ja jotkut jatkoivat siitä mihin aamuyöllä jäivät. On ne kovia!
Romania on juuri niin rappeutunut ja likainen kuin ajattelimme ja keikkapaikka onkin tyhjässä ränsistyneessä hallissa. Tekniikka on kumminkin hyvä ja kaikki toimii. Jo etukäteen tiesimmekin, että täällä käy isommatkin bändit vierailemassa ja että väkeä saapuu hyvin. Näinhän siinä kävikin ja ihmisiä on mukavasti paikalla myös meidän aikana. Se saa meidät soittamaan kuin hurmiossa ja palaute on rohkaisevaa. Totesimme onnistuneemme hyvin ja jatkaa itsemme palkitsemista väkevillä juomilla. Tämän kiertueen paras veto meiltä tähän asti. On hienoa käydä paikassa, jonka henkilökunta on omistautunutta ja osaavaa. Ja kun yleisöä saapui lopulta koko lato täyteen, kaikkien tunnelmat olivat katossa. Upea ilta!
Perinteisesti auton pakkaaminen lopuksi ja lähtö kohti Itävaltaa. Taas ajetaan koko yö, sillä matkaa on 550 km. Lähtö kumminkin viivästyy pari tuntia kiertuemanagerin ja pääbändien välisen neuvottelun vuoksi. Muut jo autossa istuvat ihmettelivät tapahtunutta ja jatkoivatkin sujuvasti tuliliemen nauttimista raskaalla kädellä. Syytä palaveriin ei meille kerrottu, mutta pientä debaattia oli käyty, eikä kaikki osapuolet olleet tyytyväisiä. Mahdolliset riidat jäivät kumminkin pyöreän pöydän ääreen ja veikkoset palasivat bussiin jutellen niitä näitä. Kipakasta pullojen avauksista välittyi silti hieman takakireä tunnelma.
Jälleen on havaittavissa juhlien paisuvan aamuyötä lähestyttäessä. Lopulta osa päättikin ettei naulaakaan itseään pää alaspäin ristille, vaan kantaa syntinsä sänkyyn asti. Matkan jatkuessa allekirjoittanutkin päätyi höyhensaarille ennen muita taistelukunnon heiketessä.
Sotamuistomerkki Romanian Timisoarassa.
Louhintaa Capcanassa.
Perjantai 21.2. – Escape Metalcorner, Wien (Itävalta)
Perillä ollaan sopivasti ajoissa ja herään vasta bussin etsiessä parkkipaikkaa venuen edestä. Mukava metallimusiikkiin keskittynyt baari, jonka alakerran soittotila ei ole sieltä isoimmasta päästä. Soundtsekkien jälkeen kuullaan, että tapahtumaa ei ole promotoitu juuri ollenkaan ja kaupungissa on kolme muutakin raskaan musiikin keikkaa. Tämän myötä odotukset illan yleisömäärästä alenevat kovasta toivosta huolimatta.
Meidän aloittaessa tupa onkin melkein tyhjä, joka on sääli, sillä jo 50 ihmistä olisi täyttänyt tilan mukavasti. Rankaisemme kuitenkin kunnolla ja saamme motivoitua itsemme hyvin. Keikkamme jälkeinen tunne on kuitenkin vaisu ja pohdimme sen johtuvan liian selväpäisestä olotilasta. Onneksi se on vain oma tunne, koska itse tekeminen on hyvällä tasolla. Yleisöä ei saavu paikalle senkään enempää, mutta kaikki bändit suorittavat ilmavan ja rennon keikan.
Ruotsin rumpalin päätös soittaa koko keikka blastbeatilla alusta loppuun oli hyvä esimerkki improvisoinnista. Saman suomeakin puhuvan herran pikku jekku ottaa kaikilta klikki pois kesken keikan aiheuttaa hilpeyttä bändinsä jäsenien keskuudessa. Nauramme asialle yhteisesti ja bileiden on taas jatkuttava kovalla sykkeellä.
Jälleen kamat kantoon ja bussin lastaus. Tällä kertaa yöpyminen onkin bussissa sen jäädessä venuen viereen yöksi eli matka jatkuu vasta aamulla. Saimme baarin omistajilta varoituksen, että varkaita on ollut liikkeellä ja että bussin kaikki luukut ja ovet tulisi lukita. Tämähän on selkeä asia, mutta kuski lähti jo päivällä omaan hotelliinsa nukkumaan eikä jättänyt meille bussin avaimia. Ainoa mahdollisuus olisi tehdä vahtivuoroja ja valvoa vuorotellen ettei varkausyrityksiä tapahtuisi. Tunnin ajan sitä jo kauhulla suunniteltiin ja vihaisia puheluja kuskin suuntaan soitettiin monia kiertuemanagerin toimesta. Lopulta kuski saapui lukitsemaan luukut ja seurue sai rauhallisin mielin käydä yöpuulle tai jatkaa juhlimista pitkään.
Nyt tehtiinkin epävirallinen ennätys istujaisten pituudessa, kun viimeiset juomasoturit jaksoivat tahkota yli aamukuuden. Kyllä siinä ukot vanhenee ihan silmissä. Ainoa miinuspuoli oli, että bussin vessa on käyttökiellossa eikä sitä voi käyttää yön aikana. Onneksi siitäkin selvittiin ilman puistopissausta kummempaa.
Escapen sisäänkäynnillä.
Lauantai 22.2. – Club Q, Graz (Itävalta)
Bussi käynnistyy aamulla vain parin hereillä olijan sitä todistaessa ja suuntana on Graz. Yöllinen riuhuminen on jälleen vienyt voimat useilta turneen ottelijoilta. Pieni odotus bussiparkissa ennen keikkapaikalle siirtymistä ja samalla on hyvä aika raivata bussin sisältä roskat ja muut epämääräiset mönjät, joita on kerääntynyt roukkioittain ympäriinsä.
Itse keikkapaikka onkin mukavan näköinen luolasto ja raskaan musiikin keskittymä. Älyttömän mukavaa henkilökuntaa ja ammattimaista toiminta tuntuu olevan. Tästä kertoo myös se, että yksi paikan suomalainen työntekijä oli leiponut meitä varten korvapuusteja! Ihailtavaa omistautumista. Myös paikan ääni on kunnossa ja kaikki on hyvin.
Juuri, kun menemme lavalle sovittuun aikaan ja aioimme aloittaa, tuleekin ilmoitus puolen tunnin viivästyksestä. Tämähän olisi ollut kiva kuulla ennen kustannuspaikalle saapumista, koska työkalut olivat asennossa ja työmiehet viritettynä optimiin tilaan. No, meillehän se käy, jos tällä saadaan enemmän yleisöä paikalle. Uusi aloitus ja röyhkeä kaato vyörytetään tähän astisen kiertueen parhaalla lavasoundilla. Kun ihmisiäkin on jonkun verran paikalla, niin hyvältä tuntuu. Aika seppiä, joku sanoisi. Bändi on selkeästi löytänyt hyvän rutiinin tekemiseen ja totta kai kiertue on tämän mahdollistanut. Setti paranee kuin kanan lento päivä päivältä tiiviimmäksi ja röyhkeämmäksi. Jälleen on mukava antautua bäkkäritarjonnan runsaudensarviin ja heittää sananpartta toisten taivaanrannanmaalareiden kanssa.
Itävaltalaisyleisö on tänäänkin harvalukuinen, vaikka kaikki neljä bändiä toimittavat vahvalla pieteetillä illasta toiseen. Diabolicalin rumpali lupaili taas toisintoa eiliseltä improvisaatioltaan kuorrutettuna yllättävällä alastomuudella, mutta kaikkien odottavasta innosta huolimatta kirsikkaa kakun päällä ei todistettavasti nähty.
Itävaltalaiset päättivätkin saapua paikalle, kun bändit lopettivat. Hämmentävää touhua todetaan yhdestä suusta ja aiheeseen ”miksi livekeikoilla ei käy ihmisiä” voidaan lisätä uusia teoksia. Kuuden eri kansallisuuden konseksuksessa juhlimme yhdessä kaikesta huolimatta ja parannamme maailmaa pitkälle aamuun.
Näkymä keikkabussista.
Maisemia Itävallassa.
Teksti: Riku, kuvat: Black Royal
Lue kiertupäiväkirjan ensimmäinen osa täältä.
Lue kiertuepäiväkirjan toinen osa täältä.