Siinä taisi hieraista linssiä useampikin korvaparin omistaja, kun Katatonia– ja Opeth-linkkinen death metal -koalitio Bloodbath tiedotti, kenet oli kiinnittänyt mikinvarteen Mikael Åkerfeldtin ja Peter Tägtgrenin seuraajaksi.
Niin kävi, että Paradise Lostin Nick Holmes sai Bloodbathista oman Vallenfyrensä. Ruotsalaisveijarit taas saivat riveihin kovasti tekemisiinsä vaikuttaneen bändin äänen.
Suurin epäilys oli toki, miten ”puhtaaseen” luikautteluun iät ajat keskittyneeltä Holmesilta irtoaa tänä päivänä kärinä. No, minä sanoisin että hyvin. Miehen tulkinta ei ole markkinoiden syvintä tahi paksuinta, mutta ilkeyttä siinä piisaa ja – mikä tärkeintä – sylkeminen tuntuisi sopivan Bloodbathin rapsakkaan tarjontaan mainiosti.
Bloodbathin aiemmat levyt ovat olleet enemmän tai vähemmän onnistuneita, osin jopa erinomaisia, eikä metsikköön viistetä myöskään Grand Morbid Funeralilla. Bändin kuolometalli on entiseen tapaan peruspalikoiltaan sangen perinteistä mutta myös riittävän virikkeistä, ettei huomio pääse herpaantumaan.
Levyltä kuuluu jollain tavalla oikeastaan koko klassisen deathin kirjo, ja sen verran moneen suuntaan kiekko tulittaa, että sen roiskeita on hankala nitoa yhteen parilla kuulolla. Välähdyksinä levyltä sinkoaa mielikuvia myös vanhasta Lostista ja tätä myöten tietysti Katatoniastakin, mikä on toki maittavaa.
Levyn maistiaisbiisin Unite in Painin voi kuunnella täällä.
Huom! Tämä ei ole arvostelu. Sen löydät painetusta lehdestä myöhemmin. Grand Morbid Funeral ilmestyy 17.11.