Olen pyörittänyt Stand Up and Fightin pian kymmenen kertaa, enkä osaa vieläkään päättää, mitä mieltä siitä pitäisi olla.
Onpahan meinaan helvetin vaikea päättää, mikä korva edellä albumia tulisi kuunnella. Särökitarat muistuttavat metallimusiikista, mutta levyn muu äänimaailma orkestraatioineen päivineen tuo mieleen lähinnä kuvitteellisen Robin Hood & Conan the Barbarian Meet Captain Hook -leffan soundtrackin. Tai no, yhden biisin osalta sotalaivasta löytyy myös Rocky Balboa.
Kyseessä on siis melkoinen sekamelska, jonka parissa ei voi olla ajattelematta, että nyt ovat menneet Nygårdin pojalla sotasuunnitelmat sekaisin. On yritetty vallata kerralla turhan iso tantere ja pidetty pläänistä sen mitä pystyy, miestappioiden uhallakin.
Turisaan pääjehun tietäen näin tuskin on, ja sisäistämisen vaikeudet lienevät puhtaasti tämän poteron ongelmia. On näet kuulunut huhua, että ihan oikealla arviorintamalla levystä olisi tykätty kovastikin.
Niin tai näin, Mathias Nygårdin visiota ei käy mollaaminen. Tällaisen levyn tehdäkseen täytyy olla ainakin osaksi hullu, eikä se ole näissä hommissa koskaan huonompi juttu.
– riekin matti
Levy arvostellaan 25.2. ilmestyvässä Infernossa.